Logo Näytelmat.fi

Pentti Anttila

22.08.1935 - 22.7.2015

Pentti Anttila on kokemäkeläinen maaviljelijä ja näytelmäkirjailija. Hän joutui jo 15 vuotiaana mukaan talon töihin. Isä oli kuollut sodassa saamaansa vaikeaan sairauteen. Elämä oli kaikin puolin niukkaa. Maamieskoulun ja sotaväen jälkeen tuli mukaan harrastustoiminta. Oman kylän nuorisoseuran puheenjohtajana ja keskusseuran johtokunnan jäsenenä tuli myös harrastajateatteri tutuksi. Ensimmäinen rooli näyttämöllä oli näytelmässä Keltainen lippu. Siitä se ura urkeni.

Menestys kirjoituskilpailuissa toi esille myös näytelmien kirjoittamisen. Ensimmäinen näytelmä ”Kylän puheenaiheet” sai päivänvalon v. 1978. Näytelmää on esitetty yhä edelleen. Lintupuisto ja Ruokojärven suojelijat ovat luontoaiheisia näytelmiä. Niissä pohditaan ihmisten suhdetta luontoon. Lintupuisto on saanut aiheen Puurijärven kansallispuistosta. Ruokojärven suojelijat lähti liikkeelle Koijärven tapahtumista. Sukupolvien ketju kuvaa sitä kiihkeää aikaa, jota elettiin silloin, kun Suomi oli liittymässä Euroopan Unioniin. Kotirintamalla on yksi niistä harvoista näytelmistä, joissa kuvataan sodan aikaista elämää kotirintamalla. Siinä on paljon opittavaa nykyajan kiireisille ihmisille. Kaikesta huolimatta huumori ja rakkaus kukkivat kotirintamalla. Näytelmällä on tähän mennessä jo 22000 katsojaa 11 näyttämöllä.

Salaperäinen mies -näytelmä on myös aihepiiriltään uusi. Sodan jälkeistä asekätkentäjuttua ei ole juuri käsitelty näytelmissä. Nyt salaisuudet paljastuvat. Naiset asialla on pienoisnäytelmä, joka on naurattanut ihmisiä jo monella näyttämöllä. Olympiakuumetta vei meidät vuoteen 1952. Silloin olivat Helsingin Olympialaiset, Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi ja saatiin sotakorvaukset maksuun. Uusi elämä oli alkanut. Raha ja rakkaus on kevyt huvinäytelmä. Se on siivu nykyajan ihmisten elämää. Iloinen ilmastonmuutos -näytelmä on hauska farssi kesäteatterille.

Pentti Anttilan näytelmissä on aina melkoinen annos huumoria. Se tulee esille tilannekomiikkana. Herkulliset tilanteet ja henkilöhahmot tuovat värikkyyttä näytelmiin. Ne ovat tämän ajan kansannäytelmiä. Radiopakinoita Anttila teki aikoinaan YLE ykköselle 25 kpl. Radiokuunnelma ”Seiska vitonen” kuultiin Porin Teatterin näyttelijöiden esittämänä radion ykkösverkossa. Se on ainoa Satakunnassa tehty stereokuunnelma.

Teokset

Iloinen ilmastonmuutos

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Farssi, Komedia

2009

Lue lisää

Kotirintamalla

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Draama

1992

Lue lisää

Kylän puheenaiheet

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Komedia

1978

Lue lisää

Lintupuisto

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Draama

1979

Lue lisää

Naiset asialla

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Komedia

1982

Lue lisää

Naisten valtaa

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Komedia

2000

Lue lisää

Olympiakuumetta

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2007

Lue lisää

Raha ja rakkaus

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1995

Lue lisää

Ruokojärven suojelijat

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1981

Lue lisää

Salaperäinen mies

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Komedia

2001

Lue lisää

Sukupolvien ketju

Pentti Anttila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1998

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.