Logo Näytelmat.fi

Raha ja rakkaus

Draama,
Komedia

1995

Synopsis

Tapahtuu Reinikaisen huvilan pihamaalla juhannusaattona. Eletään iloista 1980-lukua, jolloin raha oli löysällä ja liikkui.
Rakennusliikkeen johtaja Paavo Reinikainen on kutsunut pankinjohtaja Simeliuksen perheineen juhannuksen viettoon huvilalleen. Paavo havittelee heidän Erik-poikaansa itselleen vävyksi. Reinikaisten tytär Tiina on kuitenkin toista mieltä. Hän
on rakastunut naapuritalon Eskoon ja lähtee tämän kanssa juhannuksenviettoon jättäen Erikin nuolemaan näppejään.
Lisää vieraita tulee juhannuspäivänä ja miesväki alkaa rakennella pilvilinnoja. He uskovat rahan voimaan eivätkä ota vakavasti pihalla pyörähtävän ennustajaeukon varoituksia tulevasta lamasta ja laskusuhdanteesta.
Tiina saa Eskonsa, mutta myös Erik näpäyttää – hän tulee taloon kaunis Anne kainalossaan. Erik ei kuitenkaan pysty estämään Tiinan ja Eskon yhteistä lomakyläsuunnitelmaa, kuten hän kostoksi oli suunnitellut tekevänsä.
(Liisa Kosonen: Kesänäytelmäluettelo 1996, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

78

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 6

Yhteensä: 12

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.