Ilpo Tuomarila

Valtiotieteen opiskelijasta taiteilijaksi
Ilpo Tuomarila on opiskellut Turun yliopistossa valtio- ja yhteiskunta-tieteitä, mikä näkyy hänen näytelmiensä usein voimakkaan yhteiskunnallisissa ja ajankohtaisissa aiheissa. Vuodesta 1974 Tuomarila on toiminut itsenäisenä näytelmä-kirjailijana. Hänen näytelmiään on esitetty useimmissa Suomen teattereissa, muun muassa Suomen Kansallisteatterissa, Oulun Kaupunginteatterissa sekä Tampereen Työväen Teatterissa.
Turun Kaupunginteatterissa Tuomarila on toiminut teatterinjohtajana vuodesta 1992, työskenneltyään ensin talossa dramaturgina vuodesta 1991. Paitsi näytelmäkirjailija, Tuomarila on myös tunnettu dramaturgi, jonka tuotanto käsittää yli 50 julkaisua ja/tai esitettyä näytelmää.
Taiteellinen tuotanto
Tuomarilan tunnetuimmista näytelmistä mainittakoon Yössä Gehennan (1984), Exit (1986), Mäntyranta se oli (1998) ja Hennalan torvisoittokunta (1998). Yössä Gehennan voitti Lea-palkinnon vuoden parhaasta näytelmästä 1985. Exit sai Thalia -palkinnon vuoden teatteriteosta vuonna 1988 ja vuonna 1999 Tuomarilalle myönnettiin kritiikin punnukset. Turun Kaupunginteatterin työntekijät palkitsivat hänet Luovan hulluuden palkinnolla vuonna 2002.
Monet Ilpo Tuomarilan näytelmistä käsittelevät suomalaista lähihistoriaa, nähtynä tavallisten ihmisten, sekä politiikan ja kulttuurin vaikuttajien kautta. Usein näytelmien aiheet liittyvät paikallishistoriaan, esittäen historiallisesti merkittäviä tapahtumia tietyn alueen tai kaupungin asukkaiden näkökulmasta. Hennalan torvisoittokunta kuvasi sisällissodan aikaa Hennalan kasarmilla, Ankkurilyhty toisen maailmansodan Turkua.
Muu toiminta
Tuomarila asuu maatilallaan Paimiossa vaimonsa Elina Tuomarilan kanssa. Vapaa-aikanaan teatterinjohtaja rentoutuu hoitamalla tilansa hyötyviljelmiä ja entisöimällä vanhaa maalaistaloaan. Tuomarilan kootut näytelmät julkaistiin Mäntyranta se oli -teoksena vuonna 1999.
Palkinnot
Lea-palkinto 1985
Teokset
Otsikko | Kirjailijan rooli | Julkaisu | Lajit | Kieli | Alkuperäinen kieli |
---|---|---|---|---|---|
Ankkurilyhty | kirjailija | 2001 | Draama | Suomi | |
Auervaara eli kaunis valhe | kirjailija | 2000 | Draama, Komedia | Suomi | |
Beljakovin talvi | kirjailija | 2007 | Draama | Suomi | |
Ei kuki omenapuut | kirjailija | 1979 | Draama | Suomi | |
Erik ja Laura | kirjailija | 1981 | Draama | Suomi | |
Exit | kirjailija | 1986 | Draama | Suomi | |
Föribeat | kirjailija | 2007 | Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Göring | kirjailija | 1989 | Draama | Ruotsi | |
Göring | kirjailija | 1989 | Draama | Suomi | |
Göring | kirjailija | 1990 | Draama | Saksa | |
Göring | kirjailija | 1992 | Draama | Englanti | |
Göring | kirjailija | 2017 | Draama | Espanja | |
Hennalan torvisoittokunta | kirjailija | 1998 | Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Huhtikuun noita | dramatisoija | 2003 | Draama | Suomi | |
Impivaaran patruunat | kirjailija | 1977 | Draama | Suomi | |
In Gehenna's Night | kirjailija | 2000 | Draama | Englanti | |
Jerusalemin tanssi | dramatisoija | 1990 | Draama | Suomi | |
Jerusalems Tanz (Jerusalemin tanssi) | kirjailija | 2000 | Draama | Saksa | |
Jerusalemsdansen | dramatisoija | 1990 | Draama | Ruotsi | |
Juna | kirjailija | 1984 | Draama | Suomi | |
Jäähyväiset naistenmiehelle | kirjailija | 1991 | Komedia | Suomi | |
Kahden ja yhden yön tarinoita | dramatisoija | 2008 | Draama | Suomi | |
Kaksitoista tuolia | dramatisoija | 1981 | Komedia | Suomi | |
Katri Helena | kirjailija | 2013 | Musiikkinäytelmä, Draama | Suomi | Suomi |
Katri Helena eli kuu järven yllä | kirjailija | 2011 | Draama, Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Kino Biljard | kirjailija | 1991 | Draama | Suomi | |
Kirka - Varrella virran | kirjailija | 2018 | Draama, Musiikkinäytelmä | Suomi | Suomi |
Korhosen lääkäriromaani | dramatisoija | 2013 | Draama | Suomi | |
Mäntyranta se oli | kirjailija | 1997 | Draama, Komedia | Suomi | |
Parasta viiden jälkeen | kirjailija | 2010 | Komedia, Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Populärmusik aus Vittula (Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä) | kirjailija | 2008 | Komedia, Draama | Saksa | |
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä | dramatisoija | 2002 | Komedia, Draama | Suomi | |
Pyhä keikka. Musiikki Hectorin tuotannosta | kirjailija | 2004 | Draama, Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Rentun ruusu | kirjailija | 1994 | Komedia, Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Sankarin sydän eli Jaakko Ilkan kapina | kirjailija | 1979 | Draama | Suomi | |
Suuren Gargantuan hirmuinen elämä | dramatisoija | 1989 | Komedia | Suomi | |
Tammien alla | kirjailija | 2003 | Draama | Suomi | |
Taulahäntä ja kivenhakkaaja | kirjailija | 1994 | Draama | Suomi | |
Tolv stolar | dramatisoija | 1986 | Komedia | Ruotsi | |
Tulitikkukuningas - Ivar Kreugerin merkillinen elämä | kirjailija | 2008 | Draama, Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Viiva vinita - tavallisen ihmisen museo | kirjailija | 1988 | Draama | Suomi | |
Yö on hellä | dramatisoija | 1997 | Musiikkinäytelmä | Suomi | |
Yössä Gehennan | kirjailija | 1984 | Draama | Suomi |