Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Värikäs kertomus kahden kaveruksen, Matin ja Niilan, lapsuus- ja poikavuosista Pajalassa, Tornionjoen laaksossa. 1960- ja 1970-luvuille sijoittuvia tapahtumia muistelee aikuinen Matti, joka aikuisena tuntee kaiken aikaa kaipausta ja ikävää. Pajalan lapsille selviää viimeistään koulunkäynnin alkaessa oma asemansa ja merkityksensä maailmassa ja suhteessa muuhun Ruotsiin. Pajalalaiset eivät ole oikein suomalaisia, eivät ruotsalaisia, heillä ei ole pöytätapoja, he eivät osaa keskustella, he pitävät pipoa sisällä, heidät on unohdettu historiankirjoista, eivätkä he osaa kääriä lahjoja pakettiin. Oma asema ja ainoa mahdollinen tulevaisuudenkuva paljastuu pojille kirkkaana: “Me emme ole mithän. Västeroosissa pääsis ihmiseksi!” “Pitää lähteä pakhoon! Ja sen selvittämiseen ei mennyt ko muutama koulupäivä!” Toinen Pajalassa vahvasti näkyvä piirre on ahdasmielinen uskonnollisuus, joka näkyy etenkin Niilan lestadiolaisessa kodissa. Ankaran uskonnon rinnalla esiintyy myös ankaraa ryyppäämistä, jota poikienkin täytyy tietysti kokeilla. Tytöt ja seksi alkavat luonnollisesti myös kiinnostaa, mutta kömpelöiksi jäävät ensiyritykset sillä alueella. Mutta oikeaksi tajunnanräjäyttäjäksi poikien elämässä muodostuu rock-musiikki, jota Pajalassa kuunnellaan Radio Luxemburgista ja harvoilta äänilevyiltä. Ensimmäisen oman levyn – Beatlesin Rock’ n’ roll music – kuunteleminen on räjähtävä kokemus, joka jättää pysyvän jälkensä poikien elämään. Asennetta ei puutu poikien koululla järjestämällä keikalla, kun Jailhouse Rock -levy pannaan soimaan, ja pojat tarttuvat hyppynaru-mikrofoniin ja leikkikitaraan. Mielikuvissaan pojat elävät rokkikonserttia, joka “on yhtä suurta kuin jäitten lähtö Tornionjoesta”. Myöhemmin Matti ja Niila saavat oikeat soittimet ja oikean bändin, mutta maailmanvalloitus jää tekemättä. (Teija Hakamäki: Näytelmäluettelo 2006, SHT)