Logo Näytelmat.fi

Antti Viitamäki

1972 -

Antti Viitamäki on Jyväskyläläinen kirjoittaja, ohjaaja ja musiikintekijä.

Teatteri ja musiikki ovat olleet hänen intohimonsa ja rakkautensa jo yli kaksi vuosikymmentä. Lähes neljänkymmenen ohjauksen, neljänkymmenen roolityön, parinkymmenen näytelmätekstin ja neljänkymmenen soundtrackin lisäksi hän on ollut mukana eri teattereiden yhdistystoiminnassa, suunnittelemassa ja rakentamassa uusia esitystiloja sekä likipitäen kaikissa eri tehtävissä mitä teatteriesitykseen liittyy.

Todennäköisesti lähimpänä tekijän sydäntä ovat kolme musikaalia: vuonna 2006 Jyväskylän Ylioppilasteatterin ja Yliopiston Sinfoniaorkesterin Ruusun varjo vuonna 2010 Tanssiteatteri Krampin Dracula sekä vuonna 2012 Tanssiteatteri Krampin ja Jyväskylän Työväen Teatterin Romeo ja Julia. Viitamäki vastasi kaikkien kolmen esityksen tekstistä, sanoituksesta ja ohjauksesta, ja kahdessa jälkimmäisessä myös musiikista.

Viitamäki valittiin vuoden 2003 keskisuomalaiseksi harrastajateatterivaikuttajaksi. Hänen Huoneteatterille tekemänsä ohjaus Mark Ravenhillin Alastonkuvia-draamasta voitti yleisöäänestyksen Työväen Näyttämöpäivillä vuonna 2008 ja edusti samana kesänä Suomea kansainvälisillä harrastajateatterifestivaaleilla Latviassa. Hän sai Keski-Suomen taidetoimikunnan yksivuotisen apurahan vuonna 2011.

Teatterityön lisäksi Viitamäki on tehnyt kymmeniä lauluja, sanoituksia ja laulukäännöksiä lukuisiin eri projekteihin sekä kirjoittanut mm. novelleja ja lehtijuttuja.

Teokset

Dracula - kauhumusikaali

Antti Viitamäki ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2010

Lue lisää

Idiootti

Antti Viitamäki ( Dramatisoija )

Draama

2003

Lue lisää

Kivenpyörittäjän kylä

Antti Viitamäki ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2014

Lue lisää

Kuolema keskipäivällä

Antti Viitamäki ( Kirjailija )

Draama, Jännitysnäytelmä, Komedia

2004

Lue lisää

Mies joka ei osannut sanoa ei

Antti Viitamäki ( Dramatisoija )

Komedia

2013

Lue lisää

Mitä onni on

Antti Viitamäki ( Dramatisoija )

Komedia

2015

Lue lisää

Phobos ja Deimos - pelko tulee uniin

Antti Viitamäki ( Kirjailija )

Draama

2015

Lue lisää

Ruusun varjo

Antti Viitamäki ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2006

Lue lisää

Saapasjalkakissa ja Velhokuningatar

Antti Viitamäki ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä

2007

Lue lisää

Tankki täyteen

Antti Viitamäki ( Dramatisoija )

Komedia

2011

Lue lisää

Tankki täyteen - maallamuuttajat

Antti Viitamäki ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2012

Lue lisää

Tosi tosi TV

Antti Viitamäki ( Kirjailija )

Komedia

2011

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista