Logo Näytelmat.fi

Kivenpyörittäjän kylä

Synopsis

Oinosen Pekka palaa kotikyläänsä Jerusalemiin Suomen itärajalle. Mukana on äiti Linnean lisäksi vaimo Meeri ja tytär Jaana. Perhe on muuttanut työn perässä Ruotsiin, ja pääsyy vierailuun on häät — ehkä viimeiset erusalemissa. Pekalla tosin lienee oma, henkilökohtaisesti paljon painavampikin syy. Eletään uuden ajan kynnyksellä. Loppukesästä 1975 Suomi isännöi ETY-kokousta, ja sen myötä kaikki on muuttumassa. Kuoleva kylä edustaa koko Suomen kuolevaa maaseutua ja perinteistä elämäntapaa. Pekka kaipaa takaisin tähän yksinkertaiseen aikaan, ja Meeri puolestaan näkee kehityksen ja eteenpäin menemisen ainoana järkevänä vaihtoehtona. Tarinan yhden vuorokauden kuluessa Pekka löytää nopeasti tutut kuviot, entiset kaverinsa ja entisen korvenraivaajan asenteensa. Hän tapaa setänsä Eljaksen, paikallisen merkkimiehen jonka tarinat ovat juovuttaneet ja innoittaneet kyläläisiä vuosikymmenten ajan. Kuunnellessaan Eljasta Pekka tajuaa mitä on jättänyt taakseen. Hän hukuttautuu lapsuudenhaaveisiinsa ja alkaa suunnitella kylään jäämistä. Meerin näkemyksiä kyläläisten taakse päin katsominen ja jämähtäneisyys vain vahvistavat entisestään. Jerusalemin lopunaikoja korostaa sekin, että kylän kansakoulu on myyty. Ostaja, helsinkiläinen isorikas Moilanen, on antanut luvan viettää viimeiset häät koululla ennen kuin se puretaan. Hääpari on toisinto koko tilanteesta: morsian Unelma ei voi saada lapsia, eikä sulhanen Leevi ole huhujen mukaan edes kiinnostunut naisista. Asetelmaa kehystää Eljaksen jälkeenjäänyt poika Tuomo, joka pyörittää suurta kiveä kylän ympäri. Kaikki huipentuu hartaasti odotettuun juhlaan. Hääparin tanssi nostaa tunteet pintaan, eikä alkoholinkaan osuutta sovi väheksyä. Vuosia kyläläisten keskuudessa kyteneet kaunat, pelot ja pettymykset pääsevät yksi toisensa jälkeen valloilleen. Kuolevan hengen viimeiset pyristelyt henkilöityvät lopulta Pekan raivokohtaukseen ja Eljaksen odottamattomaan mutta vääjäämättömään ratkaisuun.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

88

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 17

Naisia: 14

Yhteensä: 31

Muita rooleja

Parin-kolmen hahmon sukupuoli vaihdettavissa. Toteutettavissa 22 näyttelijällä, pienin poistoin helposti jopa 16-17 näyttelijällä.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.