Logo Näytelmat.fi

Tuija Töyräs

1962 -

Muut ammatit: Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, äiti
Koulutus: Teatteritaiteen maisteri

Tuija Töyräs ehtii moneen. Tänä kesänä hän ohjaa Pyynikin kesäteatterissa Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle -näytelmää ja syksyllä hän dramatisoi ja ohjaa suosittuihin Tatu ja Patu -lastenkirjoihin perustuvan näytelmän Ahaa Teatteriin. Töyräs onkin monipuolinen teatteriammattilainen. Hän ohjaa, näyttelee, kirjoittaa ja dramatisoi, kaikkea vuorollaan ja välillä yhtä aikaa.
“Aloitin näyttelijänä. Pääsin 18-vuotiaana opiskelemaan näyttelijäksi Tampereen yliopistoon, joten olin aika nuori valmistuessani. Olin ensin Kuopiossa kiinnityksellä 6 vuotta, mutta ryhdyin sitten freelancenäyttelijäksi. Olen siitä lähtien tykännyt tehdä monenlaista.”

Viime vuonna Töyräs keskittyi näyttelemiseen ja teki muun muassa Kielletty hedelmä -elokuvaa sekä Pirunpelto-televisiosarjaa, ja vieraili myös vuoden teatteriksi palkitussa Avoimissa Ovissa, Elli Tompurista kertovassa näytelmässä, Elli rakas!
“Kun näyttelen, en kirjoita. Ammatteja on vaikea yhdistää, sillä roolin tekeminen vaatii omanlaistansa keskittymistä. Kun ohjaan, voin myös kirjoittaa.”

Ihanteellisessa maailmassa Tuija Töyräs voisi keskittyä kuhunkin ammattiinsa vuorotellen. Erityisesti hän haaveilee kirjoittamiselle pyhitetyistä kuukausista. Taloudellisesti se vaan on harvinaista herkkua.
“Välillä saa kyllä naisena pusertaa, että löytyy aikaa kaikkeen – perheelle ja työlle. Onneksi myös mieheni on freelancenäyttelijä, joten yritämme vaihdella vetovastuuta kodista.”

Parasta lapsille
Tuija Töyräs on kirjoittanut draamaa ja stand up -komediaa, mutta hän on kiinnostunut erityisesti lastennäytelmien tekemisestä.
“Kun valmistuin näyttelijäksi, oli ilmassa vähän sellainen ajatusmaailma, että rupusakki laitetaan tekemään lastenteatteria. Minua asenne ärsytti ihan suunnattomasti. Lapsille pitää tehdä parasta!”
“Halusin itse tehdä mahdollisimman hyvää teatteria lapsille. Siinä oli vähän taistelumeininkiäkin mukana”, Töyräs nauraa.

Yhteiskunnallinen keskustelu ja asioiden valottaminen teatterin kautta kiinnostaa Töyrästä. Yleensä hänen näytelmiensä aiheet saavat idean kirjailijan omasta elämästä tai kiinnostuksen kohteista, mutta niiden teemat laajenevat yksityisestä yhteiseen.
“Esimerkiksi Paras päivä -näytelmä käsittelee sitä, kuinka olin ostanut ajatuksen, että kalenterin pitää olla koko ajan täynnä. En ollut kuitenkaan kovin onnellinen ja kiireisen äidin teema ryöpsähti paperille. Vaikkei näytelmä omanelämänkerrallinen olekaan, teemat lähtivät omasta olostani.”
“Välillä teksti tulee ryöppyinä, toisinaan tutkimalla. Olen verrannut kirjoittamista sukeltamiseen. Mitä syvemmälle menee, sitä hitaammin pitää edetä.”

Teksti on silta
Töyräs nauttii siitä, kun saa rakentaa yhteyden yleisön ja esiintyjien väliin. Hän myös haluaa saada yleisön mukaan näytelmiinsä.
– Pidän sellaisesta tavasta kirjoittaa, jossa yleisö otetaan mukaan. En tarkoita brechtiläistä etäännyttämistä, vaan sitä, että yleisö pidetään aktiivisena , että se voi olla näytelmässä mukana, ikään kuin roolissa.
-Minusta on ihanaa kun yleisö on aktiivinen! Silloin yleisö jakaa iloa yhdessä ja saa energiaa yhteisestä kokemuksesta. On hienoa nähdä kuinka teksti elää siltana ihmisten välissä.

Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 3.3.2009

Teokset

Hirvikarhukoira

Tuija Töyräs ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Monologi

2007

Lue lisää

Hölmöläiset

Tuija Töyräs ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

1996

Lue lisää

Kaapinväki

Tuija Töyräs ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

2002

Lue lisää

Kauppa-Lopo

Tuija Töyräs ( Dramatisoija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2014

Lue lisää

Meidän herramme muurahaisia

Tuija Töyräs ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2009

Lue lisää

Omaksi kuvakseen

Tuija Töyräs ( Kirjailija )

Draama

2004

Lue lisää

Paras päivä

Tuija Töyräs ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

2006

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.