Logo Näytelmat.fi

Mary Shelley

Lontoo , 30.8.1779 - 1.2.1851

Mary Shelley (os. Godwin) oli englantilainen romantiikan aikakauden kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 1818 julkaistu Frankenstein.

Shelley syntyi Lontoossa feministi-kirjailija Mary Wollenstonecraftin ja yhteiskuntafilosofi William Godwinin perheeseen. Shelleyllä oli siskopuoli. Shelleyn äiti menehtyi pian synnytyksen jälkeen, ja tytöt jäivät isän huolehdittaviksi. Shelley ei käynyt lainkaan kouluja, vaan oppi kaiken tarvitsemansa isältään. Shelley oli kiinnostunut kirjallisuudesta jo hyvin nuorena. Hän sekä luki että kirjoitti paljon.

Vartuttuaan Mary Shelley, tuolloin vielä Godvin, rakastui varakkaaseen Percy Shelleyhin. Percy oli kuitenkin naimisissa, ja pari sai toisensa virallisesti vasta kun Percy Shelleyn vaimo teki itsemurhan vuonna 1816. Mary otti miehensä sukunimen ja synnytti tälle kolme lasta, joista kuitenkin kaksi menehtyi lapsuusvuosina. Miehensä myötä Mary Shelley tutustui Englannin erinäisiin kulttuuri- ja kirjallisuushenkilöihin, kuten Lordi Byroniin ja tämän psykiatriin John Polidoriin. Shelley oli kiinnostunut tieteen, kirjallisuuden ja filosofian uusista vaikutteista, joista kuuli mieheltään ja tämän ystäviltä. Kouluja käymätön Shelley myös opiskeli itsenäisesti täydentääkseen sivistystään, mutta myös puhtaasta tiedonjanosta.

Shelleyn pääteos on vuonna 1818 julkaistu kauhuromaani Frankenstein (Frankenstein; or, the Modern Prometheus). Se kertoo sveitsiläisestä tiedemiehestä Victor Frankensteinista, joka kokoaa irtonaisista ruumiinosista kookkaan, ihmisenkaltaisen olennon, ja herättää tämän henkiin. “Frankensteinin hirviö” karkaa luojaltaan mutta palaa takaisin, opeteltuaan puhumaan ja lukemaan. Hirviö pyytää Frankensteinia valmistamaan itselleen kumppanin. Frankenstein ryhtyykin valmistamaan naispuolista olentoa, mutta tulee katumapäälle ja tuhoaa keskeneräisen luomuksen. Tästä hurjistuneena olento tappaa Frankensteinin puolison, mikä johtaa hurjaan takaa-ajoon ja lopulta sekä Frankensteinin että olennon kuolemaan.

Frankenstein on ehkä maailman tunnetuin yksittäinen kouhuromaani. Sitä on varioiden esitetty lukuisia ja taas lukuisia kertoja niin teatterissa, elokuvissa kuin televisiossa. Shelleyn tarina on monitasoinen. Pohjimmiltaan se kertoo ihmisen hypriksestä ja sen väistämättömästä nemesiksestä. Näin ollen se on klassisen tragedian mukaelma. Toisaalta se ammentaa romantiikalle tyypillisestä kauhusta, joka saa voimansa yliluonnollisesta. Lisäki Frankenstein voidaan nähdä moraalisena tutkielmana, käsitteleehän se elämän ja kuoleman kysymystä, kuten myös sukupuoleen ja valtaan liittyviä ongelmia.

Shelley kirjoitti Frankenstein-teoksen lisäksi myös muita romaaneja ja novelliteoksia, mm. teokset The Fortunes of Perkin Warbeck (1830), Lodore (1835) ja Falkner (1837). Myös ne ovat moraalisesti latautuneita ja ammentavat kirjailijan omasta henkilöhistoriasta. Shelleyn muut teokset eivät kuitenkaan ole yltäneet Frankenstein-teoksen tasolle lukijamäärässä mitattuna.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Frankenstein

Mary Shelley ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2010

Lue lisää

Frankenstein

Mary Shelley ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2000

Lue lisää

Lady Lodore

Mary Shelley ( Kirjailija )

Draama

2023

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.