Logo Näytelmat.fi

Paula Salminen

1977 -

Paula Salminen on alun perin Joensuusta kotoisin oleva ja nykyään Helsingissä asuva näytelmäkirjailija ja dramaturgi, joka valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2003. Valmistumisensa jälkeen Salminen on työskennellyt freelancerina kirjoittaen teatterille, radiolle ja televisiolle.

Salminen on kirjoittanut 9-vuotiaasta lähtien, jolloin harrastajateatterissa saatujen kokemusten pohjalta näytelmä muotona alkoi tuntua luontevalta. Vakavaksi halu kieleen ja esitykseen muuttui Salmisen asuessa kolme vuotta ensin Kanadassa ja sitten Intiassa. Ikävä suomen kieleen osoitti nuorelle kirjailijalle, että hän oli tosissaan. Sieltä tie vei luontevasti Teatterikorkeakouluun, joka oli ainoa paikka maailmassa, jossa pystyi opiskelemaan suomeksi sekä kirjoittamista että teatteria.

Salmisen teokset ovat käsitelleet sukupuolta, hyväksytyksi tulemista ja vapauden tarvetta. Teemana myös kasvaminen – johonkin tai joksikin – esiintyy hänen teoksissaan. Salminen ei kuitenkaan tietoisesti lähesty kirjoittamista aiheen kautta, vaan se kirkastuu yleensä kirjoitusprosessin aikana tai vasta sen jälkeen.

Kirjailijantyönsä lisäksi Salminen on ollut aktiivinen osa kotimaista teatterikenttää myös muilla tavoin. Hän on Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n hallituksen jäsen ja mukana näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin ydinryhmässä. Hän on sekä Joensuussa sijaitsevan Tutkimusteatterin että sipoolaisen kiertuemuotoisen taidekollektiivi Lilla Villanin perustajajäsen. Lisäksi Salminen opettaa kirjoittamista ja dramaturgiaa, ja on yhdessä Elina Snickerin kanssa toimittanut teoksen Jumalainen näytelmä – Dramaturgisia työkaluja (Like, 2012).

Teokset

13 Uponnutta vuotta

Paula Salminen ( Kirjailija )

Draama

2012

Lue lisää

Erkat ja tavikset

Paula Salminen ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

2013

Lue lisää

Kätilö

Paula Salminen ( Dramatisoija )

Draama

2012

Lue lisää

Neljäntienristeys

Paula Salminen ( Dramatisoija )

Draama

2016

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.