Lauri Viita oli suomalainen kirjailija ja kirvesmies. Viita kirjoitti sekä romaaneja että runokokoelmia yhdistellen työväenluokkaista realismia modernismiin.
Viita syntyi Pirkkalan kunnan Pispalan kaupunginosaan nykyisen Tampereen alueelle. Hän oli kuusilapsisen työläisperheen kuopus. Viita kävi keskikoulun ja aloitti lukion, mutta lopetti sen heti alkuunsa ja opetteli isänsä jalanjäljissä kirvesmieheksi. Sotavuodet 1939–44 Viita taisteli rintamalla. Viita solmi kolme avioliittoa ja sai kaikkiaan seitsemän lasta. Hän kuoli autokolarin seurauksiin vain 49-vuotiaana.
Viitan esikoisteos on runokokoelma Betonimylläri vuodelta 1947. Kirja sai hyvän vastaanoton, minkä rohkaisemana Viita siirtyi päätoimiseksi kirjailijaksi. Vuonna 1949 esikoista seurannut runokokoelma Kukunor oli kuitenkin pettymys ja seuraavaksi Viita siirtyi romaaniin. Esikoisromaani Moreeni (1950) olikin taas menestys, ja sitä pidetään Betonimylläri-kokoelman ohella Viitan pääteoksena. Moreeni kertoon Suomen sisällissotaan ajoittuvasta ajanjaksosta Pispalalaisen kyläyhteisön silmin. Viita vastustaa romaanissaan työväestön väheksymistä ja korostaa päinvastoin rahvaan kansaosan korkeaa moraalia ja ahkeruutta. Teos synnytti ilmestyessään myös kritiikkiä, mutta nousi pian sodanjälkeisen työläisepiikan suunnannäyttäjäksi maamme kirjallisuudessa.
Esikoisromaanin jälkeen Viita kirjoitti jälleen runoja kahden kokoelman, Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961), verran. Tosin jälkimmäinen sisälsi myös lyhyitä novelleja. Viitan viimeiseksi jäänyt teos oli Entäs sitten, Leevi. Se julkaistiin vuonna 1965 ja oli tarkoitettu kolmiosaisen romaanisarjan ensimmäiseksi osaksi. Viita kuitenkin kuoli samana vuonna.
Viitan teoksista teatteriin on dramatisoitu teokset Moreemi (1964), Kukunor (1967) ja Betonimylläri (1997). Lisäksi Arto Seppälä on kirjoittanut Viitan teosten ja elämäntarinan pohjalta näytelmän Lauri Viita – Muistumia (1991).
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
