Koulutus: Teatteritaiteen maisteri
Muut ammatit: Maatilatalouden peruskurssi / Mäntsälän maatalousoppilaitos
Maan ja taivaan välissä
Minusta piti tulla maanviljelijä. Sitten minulle alkoi käydä niin että mitä enemmän opiskelin maata, aloin ymmärtää taivasta ja mitä enemmän opiskelin taivasta, aloin ymmärtää maata. Ei siis ole ihme että ensimmäinen näytelmäni Kasvualusta (1992) kertoo tytöstä joka kiertävän sirkuksen mukana yrittää kuljettaa kasvimaataan mukanaan.
Ennen opintojani teatterikorkeakoulun dramaturgian laitoksella olin jo ehtinyt haaveilla näyttelijän urasta vuosikaudet. Ylioppilasteatterin, Teatteri Venuksen ja Kellariteatterin näyttämöiden kevätkaudet huipentuivat joka keväiseen teatterikorkean pyrkijäisiin. Ehdin pyrkiä näyttelijälinjalle seitsemän kertaa joista neljä viimeistä kertaa viimeisessä vaiheessa ja lopulta jo kahden lapsen äitinä imetysvälejä koetehtävien väleissä laskien.
Oma näytelmäkirjailijuuteni on kokenut monia vaiheita. Kirjoittajaurani käynnistäjäksi mainittakoon ohjaaja Atro Kahiluodon, joka YT:ssä pisti meidät myös kirjoittamaan. TeaKiin päästyäni kuvioihin kuului luonnollisesti perinteisen ja aristotelisen draaman hylkääminen, ratkaisukeskeisen logiikan kammoaminen, uusien ja kokeilevien muotojen etsiminen. Juonellisen lineaarisuuden hylkäsin Milorad Paviicin romaanista Kasaarisanakirja dramatisoimani ja ohjaamassani lopputyössä Adam Ruhanin ruumis (1998). Kiasmassa sain mahdollisuuden vuonna 2000 ottaa haltuuni Medeian kuvia -esityksessä kehittelemääni ”kuvankertojan”-dramaturgiaa mutta sekin kausi jäi lyhyeksi.
Muotokokeiluiden jälkeen kiinnostuin entistä enemmän sisällöstä. Kuvan kanssa postmoderni pulaaminen jäi mielestäni pinnalliseksi ja huomasin etääntyväni teatterin tekemisen perusmotiivistani koskettaa katsojaa. Ehkä kyse oli myös omasta kuolevaisuuden ja rajallisuuden hyväksynnästä ja ehkä opiskeluaikaisten gurujen surkeasta hylkäämisestä mutta pian valmistuttuani dramaturgiksi 1998 palasin ikään kuin lähtöruutuun pohdiskelemaan maan ja taivaan liittoa ja ihmisen osaa siinä.
Näytelmäni Ikkunapaikka, Eläintarhan huvila ja Sikaperhe olen kirjoittanut vuosina 2003 – 2008. Ne kuuluvat Kuolemattomuus-trilogiaan, jonka tyylinä voisi pitää jonkinlaista maagista realismia. Trilogia on kristinuskon käsitteiden kadotus, kiirastuli, paratiisin inspiroima kokonaisuus, jossa pyrin kuvaamaan käsitteitä henkilöiden arjessa toteutuvina mielentiloina. En koe kuitenkaan tavoittelevani tietoisesti suhdetta pyhään, vaikka monet katsojat ovatkin olleet niistä sellaisia merkityksiä löytävinään, vaan kuvaan ihmisyyttä pyhän ja profaanin kaksoisvalotuksessa.
Tuo kiinnostus kaksoisvalotukseen on johtanut minut viimeaikoina hiomaan kielellisessä ilmaisussani eräänlaista karnevalistisen kirjoittamisen tyyliä. Teksteissäni Kiven napa, Hukka-akka, Sikaperhe ja vielä keskeneräinen Kasvukone edustavat absurdia tragikomiikkaa. Näytelmien karnevalismi ja väärän kuninkaan kumartaminen kumpuavat yhteiskunnallisesta heräämisestä.
Vaikka olen monimutkaisten syvissä lumissa talvehtivien monimutkaisten ja monimuotoisten arvojen puolestapuhuja, näkökenttäni valtavat kaiken aikaa humoristisemmat havainnot. Yritän nähdä maailman pyhän naurun kautta. Minulle hyvä näytelmä on vaarallinen, se saa yleisön jopa barrikaadeille tai tukehtumaan omaan nauruunsa. Se ei tuudita yleisöä todellisuutemme erinomaisuuteen.
Hanna Kirjavainen 2009