Politiikka vetää puoleensa ihmisiä, joilla on halu retostella tai rötöstellä muiden ihmisten rahoilla. Ellei heillä sitten ole joku muu vakavahko luonnevika, joista narsismi lienee yleisin. Niinpä Yrjänä Mäyräjärven kaltainen amatöörimäinen ”vahingonlaukaus” aiheuttaa pahennusta ja sekasortoa politiikan ammattilaisten keskuudessa. Onhan se ennenkuulumatonta, että joku ajattelee Arkadianmäellä äänestäjien parasta. Eikä Yrjänän suosio kollegoiden keskuudesta siitäkään kohene, että hän rationalisoi eduskunnan työtavat. Äänestäjillehän saattaa tulla moisesta mieleen, että avustajat, lisärakennukset ja kansanedustajien verottomat korvaukset ovat tuiki tarpeettomia.
Ellei Yrjänällä olisi rehellisen suomalaisen maalaisjuntin sielua, vankkaa uskoa siihen että homma on hoidettava kunnolla, vaikkei se olisi sen kummempi kuin kansanedustajan homma, hän olisi varmaan heittänyt leikin kesken. Mutta koska Yrjänä ei tiedä, että kansanedustajan tointa ei saa hoitaa äänestäjien eduksi, hän hoitaa kansanedustajan tointa äänestäjien eduksi. Kaiken kaikkiaan Yrjänä Mäyräjärvi on kansanedustaja, jollaisia me suomalaiset haluaisimme eduskunnassa olevan. Mutta kun niitä ei ole edes ehdolla, ellei ehdolle joudu kuten Yrjänä joutui, vahingossa.
Eipä siis muuta kuin katsomaan mitä tapahtuu kun eduskuntaan pujahtaa yksi
täysipäinen.