Logo Näytelmat.fi

Voodooluu

Draama,
Komedia

2018

Synopsis

Arjen paine synnyttää pienen perheen vanhemmissa suuria haaveita, joita ei aina muisteta selittää läheltä kuunteleville lapsille. Lapset koittavat omissa oloissaan ymmärtää vanhempien lauseiden merkityksiä.

Pariskunnan kiire aiheuttaa kommunikaatiokatkoksen, jonka johdosta lapset jäävät viikonlopuksi yksin asuntoon. Lapset keksivät selviytymiskeinoja ja tekevät suunnitelmia siitä, miten äidin ja isän oudot haaveet voisi toteuttaa. Välineenä toimii onnenamuletti Voodooluu. Sen avulla etsitään myös asuntoon kadonnutta vauvaa: Pikkusiskoa ei saa hukata. Lapset lähtevät ulos kaupunkiin etsimään lahjaa, joka tekisi äidin onnelliseksi. He kohtaavat paljon ja outoja asioita, jotka lasten silmin järjestäytyvät osaksi maailmaa. Lahja löytyy keskipäivän hetkellä.

Kun vanhemmat palaavat ja huomaavat liki kohtalokkaan virheensä, on kaikki kotona onneksi kunnossa ja vauvakin löytynyt. Mutta komerossa odottaa iso yllätys. Perhearvoja puidaan uusiksi ja vanhemmatkin löytävät uskon Voodooluun taikaan.

Voodooluu ei ole lastennäytelmä. Näytelmä on aikuisille suunnattu, aikuisten valintoja ja pelkoja käsittelevä teksti sivullisten lasten näkökulmasta. Tarina on musta komedia kertautuvista väärinkäsityksistä ja lapsen viattomasta optimismista kammottavankin kohtalon keskellä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

77

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

06/09/2018, Mikkelin teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 3

Naisia: 2

Yhteensä: 5

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.