Tämän päivän turistiryhmä saapuu museo-alueelle, menevät sisään. Pihalla Frans-pappa kertoo lapsenlapsilleen, Kasperille ja Esterille, sotavangeista ja –leireistä. Historia alkaa elää. Kuorma-auto ajaa pihaan.
Vankikuormaa ollaan viemässä asemalle ja Neuvostoliittoon syksyllä 1944. Pysähdytään tauolle entisen majoituspaikan pihalle. Johtaja Turkanen järjestää pojilleen kyydin asemalle. Samalla kolme vankia saa pakomahdollisuuden, vartijoiden avustuksella.
Turistiryhmä poistuu ruokailemaan, Pappa jatkaa kertomistaan nuorille.
Kesäilta v.-43 vankien majoituspaikan pihalla. Pahasisuisen akan, Miinan viinavarasto on venäläisvangin toimesta ryövätty. Varas piiloutuu. Miinan susipari Vihtori jäljittää ja tapaa pihassa vanki Zelenkovin, joka suunnittelee setelirahoja vankilan sisäiseen käyttöön. ”Taiteilija” houkuttelee parin malleikseen ja viinapullo saa jäädä kätköönsä. Susipari poistuu tekemään uutta satsia.
Kylän tytöt saapuvat. Rantasen sisaruksia kiusataan ”intiimisanakirjan” valmistelusta vangin kanssa. Impin sulhanen, hurmurivanki Mihail saapuu päivätöistä väärän, alaikäisen tytön saattamana ja Impi lähtee kantelemaan vankilatarkastajalle.
Majoituspaikan vartija, Lepolan Arttu palaa peltotöistään varsinaiseen virkaansa. Hurmuri ehdottaa soitantaa. Artun estelyt murtuvat, kun taiteilija kertoo viinakätköstä. Hurmuri houkuttaa tytöt pihaan ja vankiorkesteri aloittaa. Vankitarkastaja, vänrikki Lampi keskeyttää. Nimenhuudosta selviää, että puolet vangeista ei ole saapunut määräaikaan mennessä. Lääkintämajuri saapuu pikkupojan saattamana. Kätilö-Irma tuo heimokansalaisen, aliluutnantti Pukin, jonka luutnantti Lampi lupaa toimittaa eristykseen huonon käytöksen vuoksi. Viimeisenä saapuu kasakka-geologi Aleksander, ratsain! Lampi uhkaa raportilla ja poistuu Pukkia juoksuttaen. Aleksander laulaa tytöille suomeksi Malmstenin ”Särkynyt onni”. Arttu liikuttuu suosikkilaulustaan ja viinasta. Määrää kuitenkin juhlat loppuviksi ja ennakoi potkujaan. Tytöt lupaavat auttaa ja hurmata nuoren vänrikin. Hurmuri-Mihail pääsee ”iltalomalle”, viinavaras aikoo kätkölleen, uhkaa jopa Artun kiväärillä (jossa ei tietystikään ole patruunoita!) Asia sovitaan ja vangit saavat ”yömyssyn”. Geologi-Aleksander kertoo, että Artun pellot ovat täynnään priima savea ja kehottaa Arttua perustamaan tiilitehtaan. Vielä häiritsee illan rauhaa kätilö-Irma, joka pyytää puutarhaansa parempaa vankia kuin Pukki. Arttu lupaa ja poistuu puskalleen, josta kertojat, Pappa ja nuoret ilmestyvät ja ilmoittavat alkavasta väliajasta.
Turistiseurue on matkalla seuraavaan kohteeseen, mutta Pappa ja nuoret, jotka haluavat kuulla lisää jäävät museolle. Pappa kertoo sodanjälkeisestä ajasta, valvontakomiteasta, siirtolaisista ja jälleenrakentamisesta. Vartija, Lepolan Arttu on purkamassa vankien majoituspaikan kerrossänkyjä. Pappa muistaa, miten kaikki muuttui, kun paikkakunnalla saapui johtaja Iisakki Turkanen!
Turkanen vetää traktorilla kenttäsirkkeliä kesällä -45. Johtaja etsii sopivaa maa-ainesta maalitehdastaan varten. Arttu lähettää pikkupojat hakemaan geologi-Aleksanderia. Entinen vanginvartija Esko on ryhtynyt puna-Valpon etsiväksi. Tuo Artulle ”tarkastetun” ilmoituksen siirtolaisten tulosta ja majoittamisesta. Kertoo myös entisen vangin, Pukin tulevan tarkastamaan vankilan dokumentteja valvontakomitean edustajana. Iisakki määrää Artun tulentekoon, sirklaa itse sänkylautoja. Kylmä pesä ei vedä, savua ikkunoista, sirkkeli ulvoo, siirtolaiset pihaan kuorma-auton lavalla. Syntyy kaaos, paniikki kuin siviilipommituksissa sodan aikana. Opettaja Meeri Karhu käyttäytyy hysteerisesti, vänrikki Lampi karjuu ilmavaaran ja suojautumiskäskyn, kaikki pysähtyy.
Pappa haluaisi lopettaa kertomisen, nuoret vaativat häntä jatkamaan. Turkanen organisoi siirtolaislapsista ”klapinkuljetusketjun”, Lampi kiiruhtaa kohti vankilaa hävittämään dokumentteja, siirtolaiset asettuvat väliaikaismajoitukseen. Lapset lähetetään metsään keräämään koivunoksia.
Entiset, ”suomalaistuneet” vangit, geologi-Aleksander ja hurmuri-Mihael, Impi-vaimoineen ovat saapuneet. Vankeusajan ”kenttätöiden” perusteella geologi vakuuttaa Iisakille, ettei maalitehtaan tarvitsemaa maa-ainesta tältä paikkakunnalta löydy. Johtaja pettyy, Arttu ehdottaa leikkisästi takaisinvaltausta. Toistuva viinavarkaus keskeyttää tilanteen. Pikku-Eino on löytänyt Miinan viinakätkön metsästä. Miina saapuu haulikon kera ”ryssittelemään”. Kahden heimon ja kulttuurin koominen törmäys, jonka johtaja Turkanen ratkaisee.
Geologi esittelee Iisakille Artun peltojen savipotentiaalin ja poistuu laulamaan karjalaisten tulojuhlaan. Iisakki innostuu tiilitehdas-ideasta: ”Turkanen et kumpp.”, Arttu lupaa olla se ”kumpp.”! Hurmuri pakenee pihaan Pukkia mutta autolla saapuukin vänrikki Lampi, joka on pelastanut vankileirin paperit valvontakomitean edustajilta. Arkaluontoiset dokumentit piilotetaan ullakolle ja johtaja Turkanen lupaa polttaa ne tulevan tiilitehtaansa uunissa. Lampi jatkaa ”isänmaan asialla, eteenpäin”.
Tieto ”komissuuni-Pukin” tulosta saa opettaja Karhun järjestämään spontaanin mielenilmauksen pihalla. Soitetaan ”Karjalan kunnailla” ja lausutaan Pohjanpään ”Lapsuuden maa”. Aleksander laulaa suomeksi ”Särkynyt onni”, kun Pukki sotilaineen keskeyttää ja pidättää geologian tohtori Aleksander Nekrasovin. Historia häviää lähtevän auton savuun.
Nuoret vaativat Pappaa jatkamaan kertomista. Turkanen perustaa sekä tiilitehtaan että sahan. Investointivauhti on valtava. Talvet sahataan ja kesät tehdään tiiliä, syksyt ja keväät kumpaakin. Nerokas keksintö, ketjukuljetin vie sahausjätteet tiilitehtaan polttoaineeksi…mutta se kuljettaa myös tulen tehtaalta sahalle ja lopulta kaikki palaa poroksi! Pahaksi lopuksi samana yönä palaa toisaalla myös vankila, johon palokunta kiiruhtaa. Iso mies, johtaja Turkanen, itkee. Mutta Aune-vaimo on ollut kaukaa viisas ja ”tehnyt syntiä” johtajan tahtoa vastaan. Hän on ottanut palovakuutuksen ilman Iisakin lupaa ja hetken herpaantumisen jälkeen ”ikuinen yrittäjä” johtaja Turkanen on valmis aloittamaan kaiken uudelleen, nyt myllynomistajana.
Pappa kertoo, että johtaja jätti paikkakunnalle yrittämisen meiningin, joka jatkuu edelleen. Turistiryhmän opas tulee pahoitellen jälkiä museo-alueella. Nuoret kiittävät Pappaa ”jokseenkin eloisasta” kertomuksesta. Lähtevät. Pappa kehottaa väkeäkin menemään kotiin ja toteaa mennessään: ”Se on se historia! Se jättää jälkensä, niin meihin kuin maahankin.”