Dostojevskin Idiootti on tarina täydellisen hyvästä ihmisestä ja niistä seurauksista, joita hyvyys saa aikaan.
Rutiköyhä ruhtinas Myshkin on outo olento, sillä hän ei tunne sitä pahuuden aluetta, jolla maailmassa selvitään. Hän katsoo roolien läpi suoraan ihmisten sisimpään ja näkee heissä olevan hyvän. Kaikkialla mihin Myshkin ilmestyy, ihmisten väliset suhteet tulevat läpinäkyviksi ja hierarkiat häviävät. Myshkin mullistaa maailmaa. Hän levittää ympärilleen iloa, valoa ja myötätuntoa.
Myshkin myös sekoittaa kaiken, sillä hänen käyttäytymisensä ei sovi raameihin. Se on haastavaa ja vaarallista, koska se paljastaa huijaukset ja tekee kompromissit naurettaviksi. Myshkin on itse kompromissiton narri, lapsen kaltainen. Hän ei pelaa mitään peliä – siksi häntä sanotaankin idiootiksi.
Idiootti on siis eräänlainen pyhimystarina.
Idiootti on myös moninkertainen rakkaustarina, jossa tunteet käyvät yliluonnollisen suurina, piinaavina, huumaavina. Kaikki ovat riippuvuuksiensa vallassa.
Dostojevskin Idiootti on ”yhden lajin extremeä”. Se on huikea trilleri, joka syntyy ihmisten välisistä psykologisista jännitteistä, intohimoista ja tunnepeleistä.
Tarinan maastona toimii rahan, lihan ja kauneuden kolmiyhteys. Kaikki on kaupan. Ihminenkin. Raha määrää, ihmisellä on vaihtoarvo. Idiootin maailmalla ja meidän ajallamme on monia yhteisiä piirteitä.
(Lähde Espoon Kaupunginteatteri 2009)