Arto Nieminen

Hannu Anttila
Syntynyt: 
1957

Muut ammatit: Näyttelijä, ohjaaja, kääntäjä. Vapaa taiteilija vuodesta 1992 lähtien.

Koulutus: Kirjoittaja-ohjaaja-koulutus 1995 - 1998; Teatterityön täydennyskoulutus, Turun AMK:n Taideakatemia.

Miten päädyit teatterialalle?
En ole koskaan juuri harrastanut teatteria, vaan alusta asti minulla oli ajatuksena, että ”Tolta alalta mä leipäni teen.”

Aloitin urani television puolella. Asuin silloin Helsingissä ja olin ohjelma-avustajana MTV3:lla ja Ylellä, joskus sain myös pieniä rooleja. Kun muutin takaisin Saloon, oli teatteri luonnollinen valinta.

Miksi kirjoitat näytelmiä?
Olen aina ollut kiinnostunut esityksen rakenteesta, siitä miten voin itse vaikuttaa näyttelijänä tekstiin ja miten näytelmäkirjailijana näyttelijöihin. Näyttelijäntaustasta on ollut hyötyä kirjoittamiselle, sillä olen voinut kirjoittaa tekstejä, joita on helpompi dramatisoida. Tiedän mitä kulisseissa tapahtuu ja miten paljon aikaa esimerkiksi pukujen vaihdot vievät.

Ensimmäinen näytelmäni, Reissumiehen poika, syntyi vuonna 1992. Sitä ennen olin kirjoittanut pikkujoulurevyitä tai niiden osia. Tein myös paikallisradioon kuunnelmia ja hupailuja ja aloin tulla sinuksi dialogin kanssa.

Teet paljon musiikkinäytelmiä, mikä niissä kiehtoo?
Musiikkinäytelmät ovat hirveän tärkeä osa tuotantoani, mutta kaikennäköistä muutakin on tullut tehtyä. Olen tehnyt muun muassa libreton Porkkala-Oopperaan (2006), joka sai todella hyvää palautetta. Erilaisten yritysten ja yhteisöjen tasavuotisjuhliin olen tehnyt kolmatta kymmentä draamallista historiikkia eli pienoisnäytelmää. Ja olen tehnyt myös draamaa, muun muassa nuorisonäytelmän koulukiusaamisesta.

Musiikkinäytelmien tekeminen alkoi siitä, kun olin mukana toteuttamassa Minna Canthin Roinilan talossa -näytelmää vuonna 1990 ja näin tuolloin miten nostalgia puree. Sain siitä itse innostuksen Reissumiehen poikaan. Halusin tehdä tukkilaisjutun, joten pilkoin Tapio Rautavaaran elämän neljäksi henkilöksi ja sijoitin ne omasta mielestäni ovelasti näytelmään. Siinä oli köyhä poika, keihäänheittäjä ja niin edelleen. Kyseessä ei siis ole Rautavaaran suora henkilökuva.

Reissumiehen poika oli häpeämättömän nostalginen ja siitä jäi kytemään halu tehdä lisää näytelmiä rillumarei-kulttuurista, joka ei aikoinaan juuri ollut kriitikoiden suosiossa. Halusin olla heikompien puolella, joten aloin puolustaa Suomi-iskelmää. Altavastaajan rooli ja kriitikoiden paheksunta tuovat myös herkullista särmää, jolla kirjoittajan on mukava nautiskella.

Näytelmistä rakentui iskelmän Suomisarja, joka on nyt jo seitsenosainen. Olin jo luullut lopettaneeni kuudennen osan kohdalla, mutta sitten sain tilauksen Taisto Tammesta (Rakkauden rikkaus, 2009) ja tartuin siihen, koska myös romanikulttuuri viehättää minua.

Miten valitset näytelmiesi aiheet?
Pitää kulkea kitarisat ammollaan ja silmät auki. Pitää hengittää maailma kunnolla ja saada sisään, aistia ja maistaa maailmaa ja lopulta sijoittaa se näytelmiin. Kirjoitan tietenkin myös tilauksesta. Seuraavaksi dramatisoin Risto Karlssonin Viimeiset mohikaanit.

Millaisia reaktioita haluat herättää näytelmiesi katsojissa?
Kyllähän nämä tunnepitoisia on. En halua pelkästään viihdyttää, mutta huumori on tärkeää! Koen, että ihmisen naurattaminen on pirun paljon vaikeampaa kuin itkettäminen. Olen myös vältellyt suoraa kronologista kertomusta. Sen sijaan olen tuonut lavalle sirpaleita, joihin yleisö voi peilata itseään.

Haastattelija: Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 10.2.2009

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Aikuinen nainen kirjailija 2014 Musiikkinäytelmä Suomi
Aivan pihalla kirjailija 2022 Komedia Suomi Suomi
Alla - Elämäni miehet kirjailija 2006 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Alla taivaan ja maan kirjailija 1998 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Erottamattomat kirjailija 1998 Musiikkinäytelmä Suomi
Hymyillen - Harmony Sistersin tarina kirjailija 2013 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Häräntappoase dramatisoija 2016 Draama Suomi
Isältä pojalle kirjailija 2004 Draama, Komedia Suomi
Joensuun Elli dramatisoija 2012 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Karhu kirjailija 2000 Komedia Suomi
Kolme ruusua Ruuskanen kirjailija 1995 Komedia Suomi
Kumpi, kampi ja kummitus kirjailija 2002 Lastennäytelmä Suomi
Kymmenen riivinrautaa dramatisoija 2014 Komedia Suomi
Kyyhkyslakka kirjailija 1997 Draama, Nuortennäytelmä Suomi
Laatikkoleikki kirjailija 2005 Komedia Suomi
Lailan Laulu kirjailija 2005 Musiikkinäytelmä Suomi
Lukkarin rakkaus kirjailija 1996 Komedia Suomi
Ooo - Las Palmas kirjailija 2017 Musiikkinäytelmä Suomi
Paratiisi kirjailija 2006 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Pikatie kirjailija 2007 Draama Suomi
Pilvipeite rakoilee kirjailija 2000 Draama Suomi
Puhtaat purjeet kirjailija 2014 Musiikkinäytelmä Suomi
Punainen kukko - harmaa tuhka kirjailija 1996 Draama Suomi
Raakel - Mielen mittainen matka kirjailija 2002 Monologi Suomi
Rakkauden rikkaus kirjailija 2008 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Rautavaara kirjailija 2017 Musiikkinäytelmä Suomi
Reissumiehen poika kirjailija 1992 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Seinäruusut ja kynttilälattia kirjailija 2000 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Suosikki kirjailija 2019 Musiikkinäytelmä Suomi Suomi
Tapsa, Toivo ja Rakkaus kirjailija 2005 Musiikkinäytelmä Suomi
Tähti ja meripoika kirjailija 2004 Musiikkinäytelmä Suomi
Täällä jossakin kirjailija 1999 Draama Suomi
Ukkosen poika kirjailija 1996 Draama Suomi
Unta ja totta kirjailija 2000 Musiikkinäytelmä Suomi
Valtamon kioski kirjailija 1997 Komedia Suomi
Viimeiset mohikaanit dramatisoija 2009 Komedia Suomi