Logo Näytelmat.fi

Hymyillen – Harmony Sistersin tarina

Draama,
Musiikkinäytelmä

2013

Synopsis

Harmony Sisters oli 1930-luvun puolivälissä Kotkassa perustettu lauluyhtye, jonka muodostivat kolme sisarusta; Vera, Maire ja Raija Valtonen.Yhtye oli erittäin suosittu kotimaassaan, mutta saavutti menestystä myös muualla Euroopassa.

Trio sai musiikillisen pohjansa Pelastusarmeijan esityksistä, sillä tyttöjen mummi ja äiti toimivat kyseisessä järjestössä.
Kansainvälisen musiikin tytöt kopioivat ajan elokuvista,
lähinnä amerikkalaisista, ja oppivat sanat ja stemmat jo parin katselukerran jälkeen. Yhtye lauloikin aluksi ikivihreitä sävelmiä englanniksi, mutta tutustuminen kapellimestari George de Godzinskyyn sai sisarukset laajentamaan ohjelmistoaan kansainvälisillä iskelmillä, slaavilaisilla teemoilla, amerikkalaisilla hiteillä ja ranskalaisilla chansoneilla.

Ennen sotia yhtyeen kestohitiksi muodostui kaunis Sataman Valot.
Sota-aikana Harmony Sisters esiintyi asemiesilloissa, sotasairaaloissa ja Päämajan viihdytyskiertueilla. Silloin kuultiin varmasti Kodin kynttilät. Yhtye vieraili myös Saksassa nimellä Geschwister Waltonen. Esiitymiset ja levytyssopimukset Keski-Euroopassa ja Ruotsissa tekivät heistä kansainvälisesti tunnettuja tähtiä.

Sisarukset muuttivat sodan jälkeen Ruotsiin, jossa olivat
kansanpuistokonserttien, folkparkenien vakioesiintyjiä. Harmony Sisters levytti yhä myös synnyinmaassaan, näistä mainittakoon mm. Olavi Virran kanssa levytetyt Sinitaivas ja Syysunelmia. Vuoden 1956 levytykset jäivät lauluyhtyeen viimeisiksi ja samalla hiipuivat myös esiintymiset lähinnä satunnaisiksi muisteloiksi.
Sisaruksista Maire ja Raija tekivät myös soolouraa,
mutta ei lauluyhtyeen kaltaisella menestyksellä.

Reilun kolmen vuoden aikana (1914-18) syntyneet sisarukset poistuivat keskuudestamme niin ikään kolmen vuoden sisään 1995-97.

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen.

Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

81

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 6

Naisia: 6

Yhteensä: 12

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.