Frans Emil Sillanpää oli suomalainen kirjailija. Hän on maamme historian ainoa kirjailija, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto.
Sillanpää vietti lapsuutensa Hämeenkyröllä mäkitupalaisessa perheessä. Myöhemmin Sillanpään isä perusti sekatavarakaupan, josta saaduilla tuloilla Sillanpää saatettiin lähettää Tampereelle oppikouluun. Syksyllä 1908 Sillanpää aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa päämääränään lääkäriksi valmistuminen. Helsingissä Sillanpää tutustui ajan kulttuurieliittiin kuten Eero Järnefeltiin, Jean Sibeliukseen ja Juhani Ahoon. Pian Sillanpää kuitenkin ajautui vaikeuksiin alkoholin kanssa, keskeytti opistonsa ja palasi takaisin perheensä luokse Hämeenkyröön.
Opiskeluvuosina luetut kirjat ja vastaan tulleet aatesuunnat jäivät kuitenkin Sillanpään mieleen. Vähitellen hän alkoi kirjoittaa ja lähetellä juttujaan mm. Uusi Suometar -lehteen. Lehdessä julkaistujen novellien auttamana Sillanpää julkaisi esikoisteoksensa Elämä ja aurinko vuonna 1916. Sisällissotavuoden 1918 kauheudet saivat tulevan Nobel-kirjailija kirjoittamaan punaisen torpparin Juha Toivolan tarinan. Romaani ilmesty vuonna 1919 nimellä Hurskas kurjuus. Se käännettiin ruotsiksi jo seuraavana vuonna ja Sillanpään tunnettavuus alkoi kasvaa tasaisesti myös muissa Pohjoismaissa.
1920-luku oli tästä huolimatta nousevalle kirjailijalle vaikea. Sillanpään silloin kuusilapsinen (kaikkiaan Sillanpää sai kahdeksan lasta, joista viimeistä edeltävä, vuonna 1933 syntynyt Heikki eli vain vuoden) eli alinomaisessa talouskurjuudessa. Vuonna 1923 Sillanpää kuitenkin julkaisi mielestään parhaan teoksensa, pienoisromaanin Hiltu ja Ragnar.
1930-luvulla Sillanpää vaihtoi kustantajaa WSOY:ltä Otavalle. Siirroksen myötä Sillanpää sai helpotuksen taloustilanteeseensa, minkä seurauksena hänen kirjallinen työnsäkin sai uutta puhtia. Seuraavina vuosina Sillanpää kirjoitti monet parhaista töistään mm. romaanit Nuorena nukkunut (1931), Miehen tie (1932) ja Ihmiset suviyössä (1934). Erityisesti romaani Nuorena nukkunut, joka kertoo tuberkuloosiin kuolevasta palvelustytöstä, huomioitiin laajasti myös muissa Pohjoismaissa. 30-luvun loppua kohden Sillanpäätä alettiinkin veikkailla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Veikkaukset toteutuivat vuonna 1939, kun Sillanpää vastaanotti palkinnon tähän asti ainoana suomalaisena kirjailijana.
Samana vuonna Sillanpää koki kuitenkin myös suuren menetyksen, kun hänen vaimonsa Siikri kuoli keuhkokuumeeseen. Tästä alkoi kirjailijan alamäki, joka kulminoitui yltiöpäiseen alkoholin käyttöön ja mielenterveysongelmiin. Vuonna 1940 kirjailija laitettiin psykiatriseen pakkohoitoon ja vuonna 1944 hänet asetettiin ystävänsä Kustaa Vilkunan holhouksen alaisuuteen. Vuonna 1945 Sillanpää teki paluun julkisuuteen harmaapartaisena Taatana, joka luki radiossa jokavuotisen joulusaarnan. 50- ja 60-luvuilla Sillanpää julkaisi suurelta osin aiemmin kirjoitettuun materiaaliin pohjautuvia muistelmateoksia ja novelleja.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
