Logo Näytelmat.fi

Ihmiset suviyössä

Synopsis

”Siell’ on tapettu mies tänä yönä. Ne tappavat nyt tän maailman aikaan ihmisiä niin kuin ennen maailmassa kirppuja. Ja mikä ihme se on, että sitä tukkijunkkarit tekee, kun paremmatkin ihmiset.”
Panu Rajalan uusi dramatisointi Sillanpään tutusta ja iki-ihanasta tekstistä, joka hiljaisena, toteavana filosofiassaan on ikituore – ja ajankohtainen!
Helka ja Arvid rakastavat, Nokia tappaa Mettälän, Syrjämäen Hilja synnyttää, mummu ottaa ja kuolee. – Koko ihmiselo yhden suviyön syleilyssä!
Mitään suviyötä Pohjolassa tuskin onkaan, on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo samalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee, kun ehtoopuolen musiikki on painunut orvokintummaksi pianissimoksi. Niin hienoksi, että se jatkuu vielä lyhyenä taukonakin, niin silloin herää jo ensiviulu vienon korkiaan säveleeseen, johon sello pian yhtyy, ja tuo sisäisesti tajuttu sävelkuva saa jo ulkonaisenkin tukensa; tuhansilta oksilta ja ilman korkeuksissa livertää tuhatkielinen säestys: aamu on jo, vaikka äsken vielä oli ehtoo…”
(Marja Tuominen: Kesänäytelmäluettelo 2002, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

47

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 26

Naisia: 17

Yhteensä: 43

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.