Pekka Linnanmäki

Syntynyt: 
1958

Ammatti: Mm. Lastenohjaaja

Aloitin kirjoittamisen teini-iässä runoilla, koska en muuten saanut ilmaistua kaipuutani ensirakkauteeni. Samoihin aikoihin aloitin laulujentekemisen, sanoin ja sävelin. Niitä olen tehnyt näihin päiviin asti.

Kymmenisen vuotta sitten aloin kirjoitella enemmän. Lähinnä näytelmiä, sekä lyhyempiä humoristisia novelleja. Huumori on minulla läsnä kaikissa kirjoituksissani. Kipeissäkin asioissa, muun muassa 'Yhden illan jutussa' ja 'Vainaja maksaa viulut' -näytelmissä. Molemmat esitettiin Ykspihlajan työväen näyttämöllä.

Mielestäni kipeistäkin asioista on helpompi puhua huumorin avulla, kuitenkaan loukkaamatta tai pilkkaamatta, kuten esimerkiksi 'Riisitautia' -näytelmässä, jonka tapahtumat sijoittuvat kriisiosastolle. Uusimpani, 'Tupla Rapula', taas kertoo alkoholistin huuruisesta elämästä, kipeän raadollisesti, kuitenkin pilke silmäkulmassa.

Todellinen syyni kirjoittamiselleni on kuitenkin se, että parhaat juttuni olen kuullut itseltäni ja että voisin jatkossakin nauraa, jatkan kirjoittamista.

-- Pekka Linnanmäki, maaliskuussa 2010

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Baarikärpästen herra kirjailija 2010 Draama Suomi
Disco kirjailija 2013 Draama Suomi
Hukkakyyti kirjailija 2011 Draama Suomi
Intiaanipäällikkö Kiljuva Kipinä kirjailija 2015 Draama Suomi
Kilpavarustelua kirjailija 2018 Komedia Suomi
Naapurit kirjailija 2010 Komedia, Draama Suomi
Patavahti kirjailija 2013 Draama Suomi
Penkki kirjailija 2016 Draama, Komedia Suomi
Psykoterapiaa kirjailija 2017 Komedia Suomi
Putiikki kirjailija 2019 Komedia Suomi
Riisitautia kirjailija 2007 Komedia Suomi
Risteys kirjailija 2013 Draama Suomi
Salaraitis kirjailija 2014 Draama Suomi
Suomi Filmiä kirjailija 2017 Komedia Suomi
Tupla rapula kirjailija 2010 Draama Suomi
Ujo nurkkalauta kirjailija 2013 Draama, Nuortennäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Ujo nurkkalauta ja köyhimykset kirjailija 2015 Draama Suomi
Vainaja maksaa viulut kirjailija 2011 Komedia, Draama Suomi
Vihreämpää nurmea kirjailija 2012 Draama Suomi
Yhden illan juttu kirjailija 2001 Draama Suomi