Heikki Turunen

Syntynyt: 
9.12.1945
Syntymäpaikka: 
Pielisjärvi

Heikki Turunen on proosakirjailija. Hänen tuotantonsa keskittyy suomalaiseen maaseutuun ja sen muutokseen.

Turunen syntyi maanviljelijäperheeseen Pielisjärvelle ja kasvoi maalaiselämään. Turunen on käynyt kansakoulun ja työskennellyt lehtimiehenä vuosien 1964–1974 välisenä aikana mm. Karjalan Maa -lehdessä. Vapaa kirjailija Turunen on ollut vuodesta 1974 lähtien.

Turunen on kuvaillut itseään maalaisromantikoksi. Se näkyy hänen kirjallisessa tuotannossaan, tosin romantiikan lisäksi teokset käsittelevät maaseudun rakennemuutosta. Turusen esikoisromaani on Simpauttaja vuodelta 1973. Esikoisteoksen ohella laajasti tunnettuja ovat myös teokset Kivenpyörittäjän kylä (1976) ja Maalainen (1994). Kaikkiaan Turuselta on ilmestynyt kaksikymmentäyksi romaani- ja novelliteosta.

Turusen romaanit Simpauttaja, Kivenpyörittäjän kylä ja Joensuun Elli (1974) on dramatisoitu näytelmiksi. Lisäksi Markku Pölönen on tehnyt elokuvan Kivenpyörittäjän kylä, (1995) Anssi Mänttäri elokuvan Joensuun Elli (2004) ja Veikko Kerttula televisioelokuvan Simpauttaja (1975).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Joensuun Elli kirjailija 1981 Komedia Suomi
Joensuun Elli kirjailija 2012 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Kivenpyörittäjän kylä kirjailija 1991 Komedia Suomi
Kivenpyörittäjän kylä kirjailija 2006 Draama Suomi
Kivenpyörittäjän kylä kirjailija 2007 Draama Suomi
Kivenpyörittäjän kylä kirjailija 2014 Komedia, Draama Suomi
Kivenpyörittäjän kylä kirjailija 2019 Komedia Suomi
Seitsemän kurvin suora dramatisoija, kirjailija 2012 Komedia, Draama Suomi
Simpauttaja kirjailija 1978 Komedia Suomi
Simpauttaja kirjailija 1998 Komedia Suomi
Simpauttaja kirjailija 2002 Komedia Suomi
Simpauttaja kirjailija 2007 Komedia Suomi
Simpauttaja kirjailija 2011 Komedia Suomi
Simpauttaja kirjailija 2014 Komedia, Draama Suomi