Arto Paasilinna

Syntynyt: 
20.4.1942
Syntymäpaikka: 
Kittilä
Kuollut: 
15.10.2018
Kuolinpaikka: 
Espoo

Arto Paasilinna on yksi Suomen menestyneimmistä proosakirjailijoita. Hänen humoristiset, suomalaista mielenmaisemaa valottavat romaaninsa ovat menestyneet erinomaisesti myös ulkomailla.

Paasilinna on kotoisin Kittilästä. Hän opiskeli Lapin kansankorkeakoulussa vuosina 1962–63. Ennen päätoimista kirjailijan uraansa, Paasilinna työskenteli avustajana, toimittajana ja päätoimittajana erinäisissä lehdissä, kuten Warkauden lehdessä, Apu-lehdessä ja Suomen Kuvalehdessä.

Paasilinna työskenteli Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajana vuosina 1973–74. Myös Paasilinnan veljet Mauri ja Reino ovat muiden toimiensa ohella kirjailijoita, kuten oli myös edesmennyt veli Erno. Paasilinnan esikoisteos on reportaasi Karhunkaataja Ikä-Alpi vuodelta 1964. Ensimmäisen romaaninsa Operaatio Finlandia, Paasilinna kirjoitti vuonna 1972. Sittemmin esikoisromaani on saanut seurakseen yhteensä kolmekymmentäviisi romaaniteosta, joista viimeisin on kirjoitettu vuonna 2009. Lisäksi Paasilinna on kirjoittanut kymmenkunta muuta teosta, mm. novellikokoelmia ja muistelmateoksia. Paasilinnan romaaneista hyvin tunnettuja ovat mm. teokset Jäniksen vuosi (1975), Onnellinen mies (1976), Ulvova mylläri (1981), Suloinen myrkynkeittäjä (1988), Hurmaava joukkoitsemurha (1990) ja Lentävä kirvesmies (1996). Paasilinnan romaaneja on käännetty lähes viidellekymmenelle kielelle ja esimerkiksi Ranskassa hän on luetuin suomalainen nykykirjailija.

Paasilinna on myös teatteripuolella pidetty kirjailija. Hänen teoksiaan on dramatisoitu runsaasti. Suosituimmat romaanit, kuten Onnellinen mies ja Ulvova mylläri, ovat muuntuneet näytelmiksi vieläpä useiden eri dramatisoijien toimesta. Viime vuosina Paasilinnan teoksiin perustuvia näytelmiä onkin nähty Suomessa useampi vuosittain. Paasilinnan romaaneista on niin ikään tehty kymmenen elokuvaa Suomessa, Ranskassa ja Saksassa, sekä televisiosarja Suomessa.

Paasilinnan kirjallisen menestyksen syy lienee kirjailijan taiturimainen, mutta helposti lähestyttävä tarinankerronta. Paasilinna kertoo tarinoitaan kuin nuotiolla istuva matkamies ikään. Tapahtumat ovat oivallisuudessaan vertaansa vailla, mutta kuitenkin tarpeeksi todenmukaisia tapahtuakseen vaikka lukijalle itselleen. Paasilinnan henkilöhahmot ovat suomalaisten luonteenpiirteiden rakastettavia karikatyyrejä. Tyypillinen sankari on hieman itsepäinen mutta hyväsydäminen suomalaismies, joka jalostaa päähänpinttymänsä määrätietoiseksi toiminnaksi. Kirjat ovat hyväntuulisia ja humoristisia. Rakenteeltaan ne taipuvat vaivatta vereväksi draamaksi.

Arto Paasilinnalle on myönnetty lukuisia kirjallisuusalan palkintoja. Hän on saanut mm. ranskalaisen Air Inter -kirjallisuuspalkinnon vuonna 1989, sekä italialaisen Giuseppe Acerbi -kirjallisuuspalkinnon vuonna 1994. Kotimaisista tunnustuksista Paasilinnalle on myönnetty mm. Jussi-Patsas ja Pro Finlandia -mitali.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Hirttämättömien lurjusten yrttitarha kirjailija 2006 Komedia Suomi
Jäniksen vuosi kirjailija 2007 Komedia Suomi
Jäniksen vuosi kirjailija 2011 Komedia Suomi
Kymmenen riivinrautaa kirjailija 2014 Komedia Suomi
Le Meunier hurlant kirjailija 2006 Draama Ranska
Onnellinen mies kirjailija 1988 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 1990 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 1996 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 1999 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 2002 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 2003 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 2005 Komedia Suomi
Onnellinen mies kirjailija 2009 Komedia Suomi
Paholaisen valittu kansa kirjailija 1989 Komedia Suomi
Sotahevonen kirjailija 2010 Komedia Suomi
Suloinen myrkynkeittäjä kirjailija 2002 Komedia Suomi
Suloinen myrkynkeittäjä kirjailija 2004 Komedia Suomi
Suloinen myrkynkeittäjä kirjailija 2005 Komedia Suomi
Tohelo suojelusenkeli kirjailija 2009 Komedia Suomi
Ukkosenjumalan poika kirjailija 1998 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 1987 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 1995 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 2000 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 2000 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 2001 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 2009 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 2014 Komedia Suomi
Ulvova mylläri kirjailija 2018 Draama, Komedia Suomi