Anneli Huopalainen

Anneli Huopalainen (ent. Pölönen) on monipuolinen ja tuottelias kirjailija, jonka näytelmiä on vuosien varrella esitetty sekä ammatti- että harrastajateattereissa. Hänen tuotannostaan löytyy kiinnepisteitä niin vanhemmalle kuin nuoremmallekin teatteriväelle.

Keinu pohtii elämän tarkoitusta silloin, kun ihminen joutuu vasten tahtoaan pois työelämästä, siinä missä lasten musiikkinäytelmä Kissa kilpeläinen kertoo ystävyyden ja rakkauden ansaitsemisen tärkeydestä. Teoksien Kuilun päällä kylä ja Tervapääsky keskiössä on molemmissa tarina nuoren henkilön itsenäistymisestä ja sen tuomista vaikeuksista, kun Punainen vihkimekko taasen seuraa jo elämänsä ehtoopuolella olevan naisen haavetta löytää itselleen elinkumppani, ja Satakieli ikkunalla peilaa vanhemman naisen elämää ja sen aikana toteutumatta jääneitä haaveita.

Huopalainen on kirjoittanut myös tilaustöitä, mukaan lukien Saimaaseen sijoittuvan Soutajat-kavalkadin sekä kansanoopperan Romu-Heikki. Häneltä on lisäksi julkaistu useita runoteoksia sekä sanoituksia noin 200 lied- ja kuorolauluun.

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Kaija vaan kirjailija 1979 Draama Suomi
Karhuntanssi kirjailija 2011 Lastennäytelmä Suomi
Keinu kirjailija 1979 Komedia Suomi
Kesäjoulu kirjailija 2008 Lastennäytelmä, Joulunäytelmä Suomi
Kissa Kilpeläinen kirjailija 1981 Musiikkinäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Kuilun päällä kylä kirjailija 1986 Draama Suomi
Kukkahäntä kirjailija 2012 Lastennäytelmä Suomi
Lupiinimaan Linnea kirjailija 1985 Musiikkinäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Punainen vihkimekko kirjailija 1989 Draama Suomi
Purasen häät sanoittaja 1982 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Rakkautta lautasella kirjailija 2011 Komedia, Draama Suomi
Romu-Heikki kirjailija 2006 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Satakieli ikkunalla kirjailija 2001 Draama Suomi
Soutajat kirjailija 2005 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Taikaomenat kirjailija 2010 Musiikkinäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Tervapääsky kirjailija 1989 Musiikkinäytelmä Suomi
Tyhjän yli kirjailija 1982 Draama Suomi
Yllätysten joulu kirjailija 2008 Lastennäytelmä, Joulunäytelmä Suomi