Hilppa on vanha ja ruma, yksinkertainenkin joissakin asioissa, mutta nuukuudellaan ja ahkeruudellaan hän on kerännyt sievoisen omaisuuden. Eläkevuosien nyt lopultakin koittaessa Hilppa on lämmennyt kulkuripoika Veikko Viljamin kosiskeluihin.
Hilppa on tutustunut Vekeen ollessaan kämppäemäntänä savotoissa. Hilppa on vastassa, kun tämä reissumies “osaton, maailman kolhima orpopoika” saapuu reppuinen Hilpan vaatimattomaan pirttiin.
Mutta säästöjä Hilpalla on arvioitua enemmän ja Veke on riemuissaan, sillä kulkuri osaa tuhlaamisen taidon.
Naiskuoro laulaa taustalla tapahtumien lomassa ylpeästä kartanon neidistä Karoliinasta yrittäen näin varoittaa Hilppaa tekemästä tyhmyyksiä. Hilppa ei kuuntele, vaan valmistelee häitään saaden “avukseen” pari Veken kulkuriystävää. Rahat hupenevat jo ennen häitä, mutta Hilppa haluaa elää haaveissaan. Häät pidetään, morsiuspuku on punainen ja komea, mutta muu on harhaa. Veken “kynttilä on sammunut”, vain piirongin laatikolla kuhisee enää.
Hilppa ei kuitenkaan suostu nujerrettavaksi: Veke saa lähteä, kunhan on ensin tehnyt talon remonttityöt!
(Liisa Kosonen: Kesänäytelmäluettelo 1996, SHT)