Logo Näytelmat.fi

Yrjö Juhani Renvall

Tampere , 23.5.1946 -

Yrjö Juhani Renvall on suomalainen ohjaaja, näytelmäkirjailija, dramaturgi ja näyttelijä. Yhtä lailla elokuvia kuin teatteria tehnyt Renvall työskentelee Tampereen yliopiston näyttelijätyön professorina.

Renvall on toiminut käsikirjoittajana ja dramaturgina 70-luvulta lähtien. Hän kirjoittanut mm. näytelmät Päivänsäde, minä ja menninkäinen (1983), Lumikki (1986) ja I lova Lahti (1996). Yhdessä elokuvaohjaaja Tapio Suomisen kanssa Renvall on käsikirjoittanut Suomisen elokuvat Täältä tullaan elämä! (1980) ja Syöksykierre (1981). Renvall on niin ikään tehnyt dramaturgian elokuvaohjaaja Markus Nummen esikoiselokuvaan Hyvän tekijät (1997). Teatteriohjaajana Renvall on työskennellyt lukuisille suomalaisille ammattiteattereille, mm. Turun, Helsingin, Oulun ja Lahden kaupunginteattereille sekä Kansallisteatterille.

Vuosina 1990–1993 Renvall työskenteli Oulun kaupunginteatterin johtajana. Opetustehtävissä Renvall on toiminut ennen Tampereen yliopiston näyttelijäntyön professuuria mm. Lahden kansanopiston teatterilinjalla.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Axel

Yrjö Juhani Renvall ( Dramatisoija )

Draama

1992

Lue lisää

Axel

Yrjö Juhani Renvall ( Dramatisoija )

Draama

1989

Lue lisää

Hyvä herra Sibelius

Yrjö Juhani Renvall ( Dramatisoija )

Draama

1989

Lue lisää

Juhannustanssit

Yrjö Juhani Renvall ( Dramatisoija )

Draama

1998

Lue lisää

Lumikki

Yrjö Juhani Renvall ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

1986

Lue lisää

Päivänsäde, minä ja menninkäinen

Yrjö Juhani Renvall ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1984

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.