Logo Näytelmat.fi

Sulo Aittoniemi

Sulo Aittoniemi on entinen poliisi ja kansanedusta. Monilahjakas Aittoniemi on toiminut myös näyttelijänä ja muusikkona sekä kirjoittanut romaanin ja kaksi näytelmää.

Aittoniemi oli siviiliammatiltaan poliisikomisario. Hän nousi eduskuntaan poliitikkojen lahjontaa käsittelevän rikostutkinnan nostattaman julkisuuden seurauksena. Aittoniemi toimi kansanedustajana vuosina 1987–2003, ensin SMP:n sitten Keskustan riveissä. Eduskunnassa Aittoniemi oli tunnettu kärkkäistä mielipiteistään sekä ahkeruudestaan lakialoitteiden tekijänä.

Poliittisen uran ohella Aittoniemi on harrastanut taiteita. Hän teki yhdessä Mikko Alatalon kanssa levytykset Hevosmiesten resepti (2003) ja Harmaa Ferguson (2006). Levyillä Aittoniemi laulaa ja soittaa huuliharppua. Teatterin puolella Aittoniemi on toiminut sekä näyttelijänä että näytelmäkirjailijana. Aittoniemen näyttelijäuran kohokohta lienee Nokian kesäteatterin Seitsemän veljestä -näytelmän nimismiehen rooli vuonna 2005. Aittoniemi on kirjoittanut näytelmät Otto Viljakaisen testamentti (2009) ja Lentäjäluutnantti Linkreenin kiimaviikko (2011). Näytelmistä ensimmäinen, Röyhiön kylätalolla esitetty Otto Viljakaisen testamentti, keräsi esityskesänään suuren yleisön.

Näytelmien lisäksi Sulo Aittoniemi on kirjoittanut romaanin Riipinkulta Avenua, joka julkaistiin Mediapinta-kustantamon julkaisemana vuonna 2008.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Lentäjäluutnantti Linkreenin kiimaviikko

Sulo Aittoniemi ( Kirjailija )

Komedia

2011

Lue lisää

Otto Viljakaisen testamentti

Sulo Aittoniemi ( Kirjailija )

Komedia

2009

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.