Sakari Pälsi oli suomalainen arkeologi, tutkimusmatkailija, kansantieteilijä, kirjailija, esseisti ja valokuvaaja. Todellinen humanisti-intellektuelli, joka oli yhtä lailla kotonaan Siperian alkuperäiskansoja käsittelevissä esseissä, kuin poikamaisissa huumorinäytelmissä.
Pälsi oli koulutukseltaan filosofian tohtori ja työskenteli ammatikseen Suomen kansallismuseossa. Pälsi nousi museon esihistoriallisen osaston johtajaksi ja sai professorin arvonimen vuonna 1962.
Pälsi oli erityisen kiinnostunut Suomen esihistoriasta ja alkuperäisväestöstä, mutta myös muista pohjoisen pallonpuoliskon alkuperäiskansoista. Pälsi teki pitkiä tutkimus- ja aineistonkeräysmatkoja etenkin Aasiaan. Hän kirjoitti matkakokemuksistaan usein suoraan tien päältä. Pälsin matkakirjat, kuten Mongolian matkalta (1911), Pohjankävijän päiväkirjasta (1919), Arktisia kuvia (1920) ja Suomenlahden jäiltä (1924) ovat hyvin kirjoitettuja, tarkkoja ja mielenkiintoisia. Ne ovat täysin verrattavissa oman kirjallisuudenlajinsa klassikoihin. Pälsi oli myös taitava esseisti, joka teki esseissään syväluotaavia analyyseja historian lisäksi myös 1900-luvun alkupuoliskon muuttuvasta Suomesta. Pälsi harrasti valokuvausta ja käytti omia otoksiaan teostensa kuvamateriaalina.
Akateemisen ja yhteiskunnallisesti virittyneen kirjallisen työnsä lisäksi, Pälsi oli myös kaunokirjailija. Hänen tunnetuimpia tekstejään tällä alueella lienevät humoristiset jutut, joissa kertoja seikkailee Fallesmannin Arvo nimisen henkilöhahmon kanssa. Pälsin tekstit olivat aikanaan suosittuja, ja hänen kirjallista kykyään arvostettiin. Pälsi oli myös Suomen ainoan Nobel-kirjailijan F. E. Sillanpään ystävä ja tukija. Sittemmin Pälsin tekstejä on myös dramatisoitu teatteriin mm. Jorma Kairimon toimesta.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012