Logo Näytelmat.fi

Rauni Mollberg

Hämeenlinna , 15.4.1929 - 11.10.2007

Rauni Mollberg oli suomalainen elokuva- ja teatteriohjaaja, dramaturgi, näyttelijä ja akateemikko. Hänen työllään on ollut merkittävä vaikutus suomalaisen elokuvan kehitykseen.

Mollberg opiskeli Suomen teatterikoulussa, josta valmistui vuonna 1950. Hän toimi joitakin vuosia teatteriohjaajana ja näyttelijänä, kunnes alkoi työskennellä Yleisradion televisioteatterin ohjaajana, ja edelleen Yleisradion TV2:n teatteriosaston ohjaajana. Tehtävässään Mollberg työskenteli aina vuoteen 1986 asti.

Mollbergin ensimmäinen pitkä elokuva oli Timo K. Mukan romaaniin pohjautuva Maa on syntinen laulu vuonna 1973. Elokuva oli sekä yleisö- että arvostelumenestys. Maa on syntinen laulu on edelleen yksi Suomen kaikkien aikojen katsotuimmista elokuvista ja se palkittiin ilmestymisvuonnaan mm. Lorcanon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Toinen Mollbergin suurmenestys on uudelleenfilmatisointi Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanista vuodelta 1985. Ensimmäinen elokuvasovitus oli Edvin Laineen ohjaus vuodelta 1955. Muita Mollbergin tunnettuja töitä ovat mm. TV-elokuvat Siunattu hulluus (1975) ja Aika hyvä ihmiseksi (1977).

Mollbergille on myönnetty useita taidealan tunnustuksia ja palkintoja. Hän sai taiteen akateemikon arvonimen vuonna 1989 ja toimi taiteilijaprofessorina vuosina 1978–1988. Lisäksi Mollbergille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1980.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Lill-Petrus och hans värld

Rauni Mollberg ( Dramatisoija )

Lastennäytelmä

1978

Lue lisää

Pikku Pietarin piha

Rauni Mollberg ( Dramatisoija )

Draama

1961

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.