Näytelmä on vihjaamista
Maria Kilvellä työnteko alkaa siitä, kun hän saa käsiinsä materiaalia muokattavaksi. Hänelle työn keskipiste ei ole uuden keksiminen vaan olemassa olevan järjestäminen.
”Juuri siksi pidän dramatisointien tekemisestä. Koen, että varsinainen työni ei ole tekstin luominen, vaan dramaturgisten kokonaisuuksien järjestäminen mistä tahansa materiaalista.”
Kilpi nimittää itseään dramaturgiksi ja teatterialan pätkätyöläiseksi ja hän on muun muassa ohjannut, tehnyt valosuunnittelua, opettanut ja kirjoittanut.
”Mielestäni dramaturgin ammattitaitoon kuuluu teatterin eri osa-alueiden hallitseminen sekä erilaisten traditioiden ymmärtäminen. Dramaturgia ei koskaan synny tyhjästä, vaan se linkittyy aina siihen, mitä aiemmin on tehty.”
Sukelluksia kirjamereen
Kilpi kiinnostuu helposti erilaisista aiheista ja saa niistä kimmokkeen sukeltaa kirjamereen.
”Jos puhun jostain aiheesta, minun täytyy ymmärtää jotain siitä, miten asiaa on käsitelty aiemmin.”
Kilven työtapa johtaa siihen, että teatteriesityksen tekemistä varten hänen on tehtävä paljon taustatyötä.
”Näytelmän kirjoittaminen vaatii ennen kaikkea opiskelua, sekä aiheiden että tradition suhteen. Kaikkein tärkeintä on olla kiinnostunut asioista joista kirjoittaa”, Kilpi kiteyttää.
Parhaillaan Kilpi opiskelee Suomen kulttuurihistoriaa; sitä miten ihmisten kokemus arjesta on muuttunut viimeisten sadan vuoden aikana. Häntä kiinnostaa siirtymä traditionaalisesta, tapojen ohjaamasta yhteiskunnasta moderniin. Tätä siirtymää käsitellään esimerkiksi Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset -näytelmässä (1936), jossa päähenkilöt Aarne ja Ilona lähtevät perinteiden ja Loviisa-emännän hallitsemalta Niskavuorelta modernin, uuden ja vapaan elämän perään.
”Luen juuri Minna Maijalan väitöskirjaa Passion vallassa, jossa käsitellään Minna Canthin teoksia 1800-luvun lopun ajattelun ja tieteellisen ihmiskuvan näkökulmasta.”
Väitöskirjassa Maijala käsittelee yli sata vuotta vanhoja analyysejä siitä, kuinka kyllästyneisyys lisääntyy kun ihmisille kaupataan kaikkea mahdollista tavaroista haaveisiin. Kaupattavien tuotteiden tuomat elämykset eivät kuitenkaan ole välttämättä kovin pitkäikäisiä, mistä taas seuraa ikävystyminen ja jälleen uuden asian haluaminen.
Kilpi kertoo esimerkkinä matkastaan vantaalaiseen Jättijako-supermarkettiin, jossa hän kohtasi tämän haluamisen kierteen nykyseuraukset.
”Seisoin pakastealtaiden keskellä, ympärilläni monta kymmentä metriä erilaisia irtokalatuotteita. Tuntui yhtäkkiä ihan järjettömältä. Tähän Aarnen ja Ilonan vapaudentavoittelu on johtanut. Välillä mietin, olisiko aika kaartaa vähän takaisinpäin?” Kilpi kysyy.
Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 21.1.2009
