L. Onerva (oikealta nimeltään Hilja Onerva Lehtinen) oli suomalainen runoilija, kirjailija, kääntäjä sekä teatteri- ja kirjallisuuskriitikko.
L. Onerva oli perheensä ainoa lapsi. Onervan äiti kärsi mielenterveysongelmista, ja päätyi laitoshoitoon Onervan ollessa seitsemän vanha. Tämän seurauksena Onerva kasvoi isänsä ja isovanhempiensa hoidossa. Onerva kirjoitti ylioppilaaksi Suomalaisen yhteiskoulun yksityisoppilaana, minkä jälkeen kirjautui taiteellisesta lahjakkuudestaan huolimatta Helsingin yliopistoon historian ja filologian opiskelijaksi. Onerva ei koskaan valmistunut yliopistosta.
L. Onerva oli omana aikanaan radikaali ja kiistelty kirjailija. Hän käsitteli töissään mm. naisen asemaa oman tahdon ja perhe-elämän välissä. Hänen suhtautumisensa totunnaisiin perhearvoihin oli kritisoiva, paikoin halveksiva. Tämä oli omiaan jakamaan lukijakunnan mielipiteet. Nuori ja Euroopan uusia tuulia tarkkaileva lukeneisto suhtautui Onervan teksteihin myötämielisesti. Perinteisiä arvoja kannattavassa valtaväestössä Onervan työt sen sijaan aiheuttivat levottomuutta. Onerva oli taiteellisilta ansioiltaa kuitenkin tunnustettu, ja saikin mm. valtion kirjallisuuspalkinnon yhteensä seitsemänä vuonna. Myös Onervan asema Tulenkantajat-liikkeessä, sekä läheinen rakkaus- ja ystävyyssuhde runoilija Eino Leinoon, lisäsivät hänen kulttuurista merkitystään.
L. Onervan tuotanto käsittää runo- ja novellikokoelmia sekä romaaneja. Onerva kirjoitti myös artikkeleita ja arvosteluja erinäisiin lehtiin kuten Helsingin Sanomiin ja Sunnuntai -lehteen. Onervan esikoisteos oli runokokoelma Sekasointuja (1904), josta pitivät niin kriitikot kuin lukijatkin. Esikoiskokoelmaa seurasi myöhemmin yhteensä kuusitoista runoteosta ja neljä koottua kokoelmaa. Näistä kaksi julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen.
L. Onervan ensimmäinen romaani Mirdja (1908) oli Suomessa kirjallinen tapaus. Romaanin nuoressa keskushenkilössä Mirdja Astissa kiteytyi Onervan tabuja rikkova maailmankatsomus. Avointa seksuaalisuutta huokuva, älykäs ja kaunis päähenkilö käyttää viehätysvoimaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Huolettoman dekadenttia elämänasennetta ilmentävä Mirdja asettaa kysymyksen naisen asemasta miehisessä maailmassa. Teoksellaan Onerva pyrki kartoittamaan uudenlaisia naisen identifioitumisvaihtoehtoja perinteisten ”rakastaja” ja ”vaimo” -mallien lisäksi. Teos aiheutti kohun. Toisaalta se toi Onervalle valtion kirjallisuuspalkinnon, toisaalta sitä vastaan järjestettiin nimenkeräyskampanjoita. Esikoisromaaninsa jälkeen Onerva kirjoitti vielä kolme muuta: Nousukkaita (1911), Inari (1913) ja Yksinäisiä (1917).
Kirjailijana L. Onervan on katsottu jääneen turhaan rakastajansa Eino Leinon varjoon. Osaltaan tämä todistaa Onervan naisen asemaa kritisoivan tuotannon merkitystä jälkipolville. L. Onervan on teoksia on dramatisoitu myös teatterinäyttämöille. Viimeisimpänä Heini Tolan näytelmä Sisäkuvia (2002), jonka materiaalina toimivat Onervan novellit.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
