Logo Näytelmat.fi

Kaisa Korhonen

Sotkamo , 20.7.1941 -

Teatteriohjaaja, näyttelijä, laulaja ja dramaturgi Kaisa Korhonen on suomalaisessa teatterimaailmassa arvostettu ja pitkän uran tehnyt vaikuttaja. Hänet muistetaan myös 60-luvun kulttuuriradikaalin laulutaiteen keulahahmona.

Korhonen tuli suuren yleisön tietoisuuteen ensin laulajana. Tämä tapahtui vuoden 1964 syksyllä, kun Korhonen esiintyi Lilla Teaternissa järjestetyissä O-Pop -iltamissa. Korhosen laulu oli voimakasta, siloittelematonta, kiihkeää ja jopa hyökkäävää. Ilmaisu jakoi mielipiteitä; sitä joko rakastettiin tai vihattiin. Korhosen tarkoituksena oli tuoda laulutaide kaiken kansan saataville, ja osoittaa, että tunteesta kumpuava laulu ei ole kaupallistettujen musiikkitalojen yksinoikeutta. Laulu-uralleen Korhonen sai tukea silloiselta mieheltään Kai Chydeniukselta.

Samoihin aikoihin, vuonna 1965, Korhonen nimitettiin Ylioppilasteatterin johtajaksi. Tämä oli omiaan tukemaan Korhosen taiteellisia näkemyksiä, ja Yliopillasteatterissa nähtiinkin tuolloin monia rohkeita teatteriproduktioita kuten Arvo Salon kirjoittama ja Kaj Chydeniuksen säveltämä Lapualaisooppera vuonna 1966. Ylioppilasteatterin jälkeen Korhonen oli mukana perustamassa itsenäistä KOM-teatteria vuonna 1971. Alkuaikojen KOM-teatterissa näkyikin selvästi Korhosen taiteellis-poliittinen kädenjälki. KOM-teatterin alkuperäisenä ajatuksenahan oli kiertelevänä teatteriryhmänä tavoittaa se ihmisryhmä, joka normaalisti jää teatterin ulkopuolelle.

Sittemmin Korhonen on ollut mukana lukuisissa teatteriproduktioissa ympäri Suomea. Hän on toiminut ohjaajana, dramaturgina, näyttelijänä ja laaja-alaisena teatterimaailman järjestövaikuttajana. Korhonen oli myös Teatterikorkeakoulun ensimmäinen ohjaajantyön lehtori vuosina 1972–1977. Korhonen on nimitetty teatteritaiteen kunniatohtoriksi, kuten myös Taiteen keskustoimikunnan asettamaksi taiteilijaprofessoriksi (2007–2009). Korhonen työskentelee edelleen aktiivisesti, tällä hetkellä Kokkolan Kaupunginteatterille ohjaamansa Pesärikko-näytelmän parissa.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Sjöjungfruns sång

Kaisa Korhonen ( Dramatisoija )

Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

1993

Lue lisää

Vedenneidon laulu

Kaisa Korhonen ( Dramatisoija )

Musiikkinäytelmä

1992

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.