Logo Näytelmat.fi

Henrik Ibsen

Skien , 20.3.1828 - 23.5.1906

Henrik Ibsen on Norjan tunnetuin kirjailija ja yksi maailmankirjallisuuden suurista. Häntä pidetään ensimmäisenä modernina draamakirjailijana ja realismista syntyvän draaman isänä.

Ibsen syntyi alkujaan varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen perheeseen, jota kuitenkin myöhemmin kohtasi taloudellinen epäonni. Tämä käänne johti Ibsenin isän alkoholisoitumiseen ja perheen äidin kuormittumiseen miehensä ja lastensa asioista. Nuorena miehenä Ibsen toimi apteekkariharjoittelijana, kunnes muutti pääkaupunki Christianiaan, nykyiseen Osloon, pyrkiäkseen yliopistoon. Ibsen ei kuitenkaan selvinnyt yliopiston pääsykokeista, minkä seurauksena jätti ajatuksensa ja päätti keskittyä jo useita vuosia harrastamaansa kirjoittamiseen.

Seuraavat vuodet Ibsen työskenteli Det norske Theaterissa Bergenissä, ja osallistui vaihtelevissa tehtävissä yhteensä 145:een näytelmäproduktioon. Myöhemmin Ibsen palasi Christianiaan, Christiania Theatretin taiteelliseksi johtajaksi. Ibsenin maine kasvoi vähitellen myös muualla Euroopassa, ja vuonna 1968 hän muutti Saksan Dresdeniin. Tätä seuraavat vuosikymmenet, aina vuoteen 1891 asti, Ibsen asui ja työskenteli sekä Saksassa että Italiassa, ja nautti suurta arvostusta aikansa teatteripiireissä.

Draamakirjailijana Ibsen on edelleen erittäin arvostettu. Esimerkiksi tunnettu draamakirjallisuuden professori Richard Hornby on esittänyt arvostelman, jonka mukaan Ibsen on merkittävin draamakirjailija heti Shakespearen jälkeen. Varmaa onkin, että nykyisin tuntemamme proosamuotoinen draama on Ibsenin kirjallisuudelle esittelemää.

Aluksi Ibsenin draamat kuitenkin herättivät kotimaassaan Norjassa ristiriitaisia tunteita, ja monissa piireissä niitä suorastaan inhottiin ja pidettiin skandaalimaisina. Syynä tähän on realismiin pyrkivä kuvaus, joka irtoaa romantiikan ajan esteettisistä ja ylevöittävistä juonenkuluista sekä onnellisista loppuratkaisuista. Ibsenin näytelmät päinvastoin pureutuvat elämän realiteetteihin, sen kivuliaisiin, ja joskus likaisiinkin yksityiskohtiin. Ne tuovat draaman käyttöön moraalisen kysymyksenasettelun ja yhteiskunnallisen kantaaottavuuden.

Ibsen kirjoitti usein perhe-elämän ongelmista ja aivan erityisesti naisen asemasta avioliitossa. Tässä asiassa hän oli aikaansa edellä, ja vaikutti myös suomalaiskirjailijoihin, etenkin Minna Canthiin. Esimerkiksi näytelmä Nukkekoti (1879) oli aikanaan sensaatiomainen, sillä siinä päähenkilö Nora ei suostu tottelemaan miestään, ja lopulta jättää perheensä.

Muita Ibsenin klassikoiksi kohonneita näytelmiä ovat esimerkiksi Brand (1866), Peer Gynt (1867), Merenneito (1888) ja Hedda Gabler (1890).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Hedda Gabler

Henrik Ibsen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2006

Lue lisää

Kansanvihollinen

Henrik Ibsen ( Kirjailija )

Draama

1988

Lue lisää

Nukkekoti-remix

Henrik Ibsen ( Kirjailija )

Draama

2011

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.