Gustaf von Numers oli suomalainen näytelmäkirjailija ja naisten oikeuksien näkyvä puolestapuhuja. Von Numersin näytelmät ovat olleet Suomen teattereissa hyvin suosittuja.
Von Numers syntyi varakkaaseen perheeseen, ja peri jo nuorena miehenä mittavan omaisuuden. Von Numers kirjoitti ylioppilaaksi Vaasassa ja muutti sitten Helsinkiin opiskellakseen yliopistossa. Opiskelu ei von Numersia kuitenkaan kiinnostanut, vaan hän vietti aikaansa kierrellen Pohjoismaissa ja harrastaen kulttuuria, erityisesti teatteria. Hylättyään opintonsa lopullisesti von Numers kotiutui ensin Ilmajoelle, jossa eleli vapaaherran elämää maatilan omistajana. Vähitellen von Numersin varat kuitenkin ehtyivät, ja hän joutui nyt perheellisenä miehenä etsimään itselleen ansiotyön. Hänestä tulikin rautatievirkailija ensin Pennäisten asemalle ja myöhemmin myös muualle.
Kirjoittamaan von Numers alkoi vasta virkamiesvuosinaan. Toisaalta hän haki merkityksellisyyttä muuten yksitoikkoisena kokemaansa työhön, toisaalta lisätienestit olivat suurperheelliselle tervetulleita. Hän sai kirjoitustyölleen arvovaltaisen ohjaajan Kansallisteatterin perustajamiehestä Kaarlo Bergbomista, joka auttoi myös Aleksis Kiveä ja Minna Canthia. Myöhemmin von Numers tunnustikin avoimen kiitollisena taiteellisen velkansa Bergbomille.
Von Numersin läpimurtoteos oli Lönnrotin Kanteletar -teoksen (1840) säkeisiin perustuva näytelmä Elinan surma vuonna 1891. Tätä ennen von Numers oli kuitenkin kirjoittanut jo näytelmät Eerikki Puke (1888) ja Tuukkalan tappelu (1889), molemmat Bergbomin avustuksella. Pian Elinan surma -menestysnäytelmän jälkeen von Numersin ja Bergbomin yhteystyö ajautui ristiriitoihin ja päättyi. Von Numersin myöhemmistä näytelmistä hyvin tunnettuja ovat mm. näytelmät Kuopion takana vuodelta 1891 ja Pastori Jussilainen vuodelta 1895.
Gustaf Von Numers oli syntyjään suomenruotsalainen, mutta hän kirjoitti suurimman osan näytelmistään sekä ruotsiksi että suomeksi. Kirjailijana hän on ollut suomalaisessa teatterimaailmassa hyvin pidetty. Von Numersin näytelmiä on esitetty maassamme lähes vuosittain aina 1970-luvun lopulle asti, mutta tasaisesti tämän jälkeenkin.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012