François Rabelais oli renessanssiajan ranskalainen humanisti, lääkäri ja kirjailija. Hänen kirjallisuutensa tunnetaan toisaalta häikäisevästä klassisesta sivistyksestä, toisaalta hillittömyyksiin menevästä satiirista ja groteskista pilailusta.
Rabelais’n nuoruusvuosista ei tiedetä juuri mitään. Ensimmäinen häntä koskeva historiallinen tieto on vuodelta 1519. Siitä ilmenee, että tuolloin Rabelais eli fransiskaaniluostarissa ja oli vihitty papiksi. Myöhemmin Rabelais kuitenkin jätti luostarin ja päätti seurata jo munkkien parissa vaalimaansa tiedonjanoa. Erityisesti häntä kiinnostivat luonnontieteet sekä historia ja lääketiede. Toisaalta Rabelais oli viehtynyt ajalle tyypilliseen pienimuotoiseen draamaan, ja sen perustana toimiviin suullisiin kertomuksiin. Myöhemmin Rabelais valmistui lääketieteen tohtoriksi ja toimi henkilääkärinä useille tuon ajan tunnetuille ranskalaisille henkilöille.
Rabelais’n kiinnostus kansantarustoon ja toisaalta alkemian kanssa yhteyksissä oleviin luonnontieteisiin, johti omalaatuiseen kirjalliseen makuun. Rabelais’n tunnetuimmat kirjalliset teokset ovat kolme Gargantua-jättiläisen myytistä ammentavaa teosta. Ilmestymisjärjestyksessä ne ovat Pantagruel: Dipsodien kuningas (1532), Suuren Gargantuan hirmuinen elämä (1534) ja Pantagruelin kolmas kirja (1546). Rabelais’n teokset ovat kirjallisuusviitteitä, klassista sivistystä, myyttejä, tarinankerrontaa ja yhteiskuntakritiikkiä keskenään sekoittavia runsaudensarvia. Rebelais’n tyyli on komediallinen groteskilla ja karnevalistisella tavalla. Lopputuloksena on kohtuutonta ja kaiken suhteen liioittelevaa, ylettömästi nauravaa kirjallisuutta.
Rabelais päätyi yhteiskuntakriittisen otteensa seurauksena kirkollisten arvostelijoiden hampaisiin. Kirkko ei kuitenkaan koskaan tuominnut häntä virallisesti, mikä ehkä johtuu hänen fransiskaanitaustastaan tai vaikutusvaltaisista ystävistään. Toisaalta hänen teoksensa ovat liian monitahoisia ja ovelasti leikillisiä kirjaimellisesti otettaviksi. Näin ne myös suojelevat itse itseään.
Venäläinen kirjallisuusteoreetikko Mihail Bahtin nostaa Raelais’n ns. ”renessanssin naurua” parhaiten ilmentäväksi kirjailijaksi. Hänen mukaansa Rabelais’n teoksissa tiivistyy keskiajasta irtautuvan älyllisen vapauden ja rajattoman tiedonjanon, kuten myös pidäkkeettömän huumorin eetos.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
