Elias Lönnrot oli suomalainen kielentutkija, lääkäri, ja kasvitieteilijä. Hän oli suomen kielen varhainen kehittäjä ja Kalevala -kansalliseepoksen (1949) isä.
Lönnrot syntyi Sammatissa perheensä neljäntenä lapsena. Lönnrotin isä oli tavallinen räätäli, mutta koska pojan kiinnostus kirjallisuuteen oli poikkeuksellinen, päätettiin hänet lähettää kouluun Tammisaareen. Heikon rahatilanteen vuoksi Lönnrotin koulunkäynti oli vaikeaa. Milloin hän opiskeli Turussa tai Porvoossa, milloin Hämeenlinnassa. Lönnrot kuitenkin suoritti koulunsa loppuun ja hakeutui opiskelemaan Turun akatemiaan, josta valmistui filosofian kandidaatiksi. Tutkinto oikeutti Lönnrotin opiskelemaan lääketiedettä, ja hän väittelikin lääketieteen tohtoriksi vuonna 1832. Lönnrot harjoitti lääkärin ammattiaan elämänsä loppuun asti, ja keskittyi erityisesti tavallisen kansan terveysvalistukseen.
Lönnrot kiinnostui jo opiskeluvuosinaan suomen kielestä ja sen suullisesta kertomaperinteestä. Hän teki opiskelijana runonkeruumatkan Hämeen, Savon ja Pohjois-Karjalan kautta aina Valamoon asti. Tästä retkestä tuloksena oli noin kuusituhatta runosäettä, jotka Lönnrot julkaisi omakustanteisina Kantele-vihkoina (1829–1831). Tällaista runonkeruutoimintaa Lönnrot harjoitti ammattinsa ohessa koko elämänsä ajan. Hän kierteli mm. Karjalassa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kuolan niemimaalla ja Baltiassa. Vasta perustettu (1831) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuki Lönnrotin toimintaa.
Keruutyöstä tuloksena syntyi lopulta Suomen kansalliseepos Kalevala, jonka alkuperäinen nimi oli Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista, ja joka julkaistiin osissa vuosina 1835–36. Sittemmin Lönnrot täydensi teostaan, ja se ilmestyi nykyisin tunnetussa muodossa vuonna 1849. Lönnrot kokosi Kalevala -eepokselle myös sisarteoksen nimeltä Kanteletar. Se julkaistiin vuonna 1840, ja sen perustana oli aiemmin julkaistut Kantele-vihkot. Täydennetyssä vuoden 1849 Kalevala -eepoksessa on yhteensä 22795 säettä, jotka on jaettu viiteenkymmeneen runoon. Runot käsittelevät mm. maailmanluomismyyttiä, Kalevalan ja Pohjolan kansojen välisiä kiistoja ja kosiomatkoja, sammon takomista ja ryöstöä, sekä kristinuskon tuloa pohjolaan. Kalevala:n keskushahmo on tietäjä Väinämöinen, joka seikkailee monissa teoksen tapahtumista.
Kalevala:n tarinoita ja teemoja on hyödynnetty myöhemmässä suomalaisessa taiteessa laajasti, kuvataiteista musiikkiin. Luonnollisesti se on ollut myös näytelmäkirjailijoiden ehtymätön inspiraation lähde. Kalevala onkin nähty teatterissa mitä moninaisimpina dramatisointeina ja mukaelmina mm. Mauri Kunnaksen Kalevala-tulkintaan perustavana Koirien Kalevala -näytelmänä (1999).
Lönnrotin kirjallinen ura ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään kansanperinteen parissa työskentelemiseen. Lönnrot kirjoitti myös runoja sekä toimi kääntäjänä niin suomen kuin ruotsin kielelle. Hän on suomentanut mm. antiikin kirjailijan Homeroksen säkeitä. Lönnrot oli niin ikään tuottelias suomen sanakirjojen laatija. Hän myös kustansi ja työskenteli toimittajana ensimmäisessä suomenkielisessä aikakauslehdessä nimeltä Mehiläinen. Myöhemmillä vuosillaan 1854–62 Lönnrot työskenteli myös Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston (Helsingin yliopisto) suomen kielen professorina. Hän kehitti ja laajensi suomen kielen kielioppia ja sanastoa merkittävästi.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012
