Muut ammatit: Runoilija, kirjailija, kääntäjä, toimittaja
Koulutus: Ylioppilas
Suomalaisen runouden uudistaja
Eino Leino oli hyvin varhaiskypsä kirjailija. Hän julkaisi esikoisteoksensa, runokokoelman Maaliskuun lauluja, jo vuonna 1896. Leino ei ehtinyt elää edes 50-vuotiaaksi, mutta varhaisen aloituksen ja ahkeran kirjoitustahtinsa ansioista hän ehti 30 vuoden aikana julkaista yli 80 teosta runoista näytelmiin, minkä lisäksi hän työskenteli toimittajana ja kirjoitti pakinoita, satiireja, esseitä sekä teatteriarvosteluja.
Leino sai tuotantoonsa vaikutteita muun muassa Kalevalasta ja suomalaisesta kansanperinteestä. Leinon tunnetuin teos, Helkavirsiä-runokokoelma (I osa 1903, II osa 1916), uudisti ilmestyessään suomalaista kirjallisuutta ja se on vuosikymmenien myötä noussut suomalaiseksi kansallisaarteeksi sekä osaksi suomalaisen kirjallisuuden kaanonia. Helkavirsissä Leino tavoitti uudenlaisen, häikäisevän synteesin suomalaisesta kansanrunoudesta ja eurooppalaisista kirjallisista virikkeistä.
”Helkavirsissä modernin ihmisen tunteet, tuntemukset ja älylliset spekulaatiot yhdistyvät syvään ja ikiaikaiseen myyttisen tietoisuuteen. Hämmentävimmäksi koettiin runojen uudenlainen, kaikesta selittämisestä vapautunut kuvallisuus, joka koskettaa ihmisen psyyken hienoimpia, arimpia ja vaarallisimpia kerroksia. […] Helkavirsiä on monessa suhteessa avain Leinon tuotantoon. Taistelu vapaudesta ja totuuden löytämisen problematiikka lävistävät jokaisen runon.” (1)
Kaikki Leinon aikalaiset eivät kuitenkaan arvostaneet Leinon työtä. Leino toki sai valtion kirjallisuuspalkinnon kahdeksan kertaa ja hänelle myönnettiin valtion kirjailijaeläke jo 40-vuotiaana. Mutta siinä missä osa Eino Leinon aikalaisista tunnusti hänet kirjalliseksi neroksi, toi Leinon taipumus ilmaista itsensä suoraan ja nähdä asiat useasta kulmasta, kirjailijalle myös runsaasti vihamiehiä.
Leino käsitteli pakinoissaan kirjailijoita, poliitikkoja ja muita auktoriteetteja arkailematta ja kärjekkäästi. Varsinkin uransa ensimmäiset kaksi vuosikymmentä Leino oli uudistaja ja tabujen kaataja sekä kirjallisissa että yhteiskunnallisissa piireissä. Sisällissodan myötä elämä kävi Leinolle rankemmaksi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kirjailija oli kannattanut Suomen itsenäisyyttä intohimoisesti, joten itsenäisyyden myötä syntynyt sisällissota oli Leinolle isku, josta hän ei koskaan toipunut. Leinon viimeiset vuodet kuluivat sairastelun ja rahapulan merkeissä, mutta kun hän kuoli vuonna 1926, heräsi koko kansa suremaan unohtamaansa kansallisrunoilijaa. Nykyisin Leinon tuotanto on kansallista yhteisomaisuutta ja monet hänen runoistaan niin tuttuja ja lainattuja, ettei niiden lähdettä usein edes mainita.
Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 5.6.2009
Lähteet:
(1) Nevala, Maria-Liisa: Leino, Eino. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia 6 (2005). SKS.
Otavan internetsivusto: Eino Leino. (Tulostettu 5.6.2009)
