Saksalainen Bertolt Brecht on yksi 1900-luvun merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista ja teatteriteoreetikoista. Hänen tuotantonsa käsittää näytelmien lisäksi myös proosateoksia, runoja, esseitä sekä kuunnelmia. Brechtin tuotannolla on kaikkinensa ollut valtava vaikutus moderniin draamataiteeseen.
Brechtin elämä sijoittuu 1800-luvun lopun ja 1950-luvun väliselle maailmanhistorian murrosajalle. Brecht syntyi katolilaiseen tehtaanjohtajan perheeseen Saksan Augsburgiin. Nuorena miehenä Brecht aloitti lääketieteen opinnot ja toimi ensimmäisessä maailmansodassa lääkintäjoukoissa. Sodan päätyttyä hän kuitenkin keskeytti opintonsa ja paneutui kirjoittamiseen. Brechtin taiteellista kypsymistä varjosti kansallissosialistien valtaannousu vuonna 1933, mikä ei tiennyt hyvää kommunistiksi ilmoittautuneelle kirjailijalle. Brecht joutuikin pakenemaan perheineen ensin Saksan itäisiin naapurimaihin Itävaltaan ja Tšekkoslovakiaan, myöhemmin muualle Eurooppaan ja lopulta Suomen kautta Yhdysvaltoihin. Paluu silloiseen Itä-Saksan Berliiniin tapahtui vuonna 1949.
Toisen maailmansodan ruhjoma maailmakuva heijastuu Brechtin näytelmistä ja draaman teoriasta. Brechtiläinen teatteri paneutuu yhteiskunnallisiin ja eettisiin kysymyksiin. Se kysyy yksilön ja yhteisön välistä suhdetta samoin kuin eri yhteiskuntaluokkien ja ihmisryhmien kanssakäymistä. Kirjailijaan vaikuttanut marxilainen yhteiskuntateoria on tässä merkittävässä osassa, sillä taide nähdään keinona vaikuttaa ja vapauttaa kansa sitä alistavista yhteiskunnallisista rakenteista.
Brechtiläistä teatteriteoriaa sanotaan myös ”eeppiseksi teatteriksi”. Eeppisen teatterin pyrkimyksenä on osoittaa draamataiteen representaalisuus ja teosmaisuus, sen eräänlainen keinotekoisuus. Brechtiläisessä teoriassa katsojalle on kaiken aikaa oltava selvää, että hän seuraa esitystä, ei todellisen maailman tapahtumia. Brecht rinnastaa tilanteen teatterin ulkopuoliseen elämään. Myös se on teatteria sanan laajassa merkityksessä, ja meidän olisikin kysyttävä, kuka on ohjaaja, kuka on kirjoittanut vuorisanat jne. Tarkoitukseensa eeppinen teatteri pyrkii mm. etäännyttämisen tekniikoilla. Näillä tarkoitetaan sellaisia tehokeinoja, joissa katsojalle syntyvä eläytyminen ja tarinan mukaansa tempaava lumo katkaistaan ja joissa katsoja asetetaan takaisin teatteripenkkiin itseään ja tilannetta havainnoimaan. Brechtin mukaan ihmisen olisikin koettava teatteri järjellään, ei tunteillaan. Draaman on saatava ihminen ajattelemaan teatterin ulkopuolista todellisuutta, ja näin ollen se on lähtökohtaisesti yhteiskunnallista.
Brechtin tuotannon tunnettuja näytelmiä ovat esimerkiksi teokset Kerjäläisooppera (1928), Galileo Galilein elämä (1943), Setšuanin hyvä ihminen (1942) sekä Äiti Peloton ja hänen lapsensa (1941). Suomalaisessa katsonnassa erityisen mielenkiintoinen on Brechtin Suomessa oloaikanaan yhdessä Hella Wuolijoen kanssa kirjoittama Herr Puntila und sein Knecht Matti (1948), joka suomennettiin nimellä Iso-heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle. Nimien vaihtaminen jouhtui niiden yhteyksistä Wuolijoen sukulaisiin. Myös näytelmän alkuperäinen nimi jäi kuitenkin elämään (Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti), ja sitä on käytetty yleisesti myös suomalaisessa teatterissa. Itse näytelmä on yksi länsimaisen taiteen tunnetuista herran ja rengin välisen suhteen kuvauksista. Se on myös filmatisoitu Suomessa Ralf Långbackan ohjaamana vuonna 1979.
Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011
