Logo Näytelmat.fi

Bengt Ahlfors

Helsinki , 28.12.1937 -

Bengt Ahlfors on suomenruotsalainen kirjailija, ohjaaja ja teatterijohtaja. Yli kolmekymmentä näytelmää, kirjoja ja televisiokäsikirjoituksia kirjoittanut Ahlfors lukeutuu maamme menestyneimpien näytelmäkirjailijoiden joukkoon. Hänen näytelmiään on käännetty ja esitetty useilla eri kielillä ympäri maailmaa.

Vuosina 1967–1970 Ahlfors työskenteli Lilla Teaternin ohjaajana ja vuosina 1975–1978 Svenska Teaternin taiteellisena johtajana. Ahlfors on dramatisoinut ja ohjannut lukuisia klassikkoteoksia mm. Molièrelta, Shakespearelta, Brechtiltä ja Tsehovilta. Pääasiassa hän kuitenkin kirjoittaa omia näytelmiä.

Ahlforsin tunnetuimpia töitä ovat Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä -dramatisointi (1970) ja yhdessä Frej Lindqvistin kanssa ideoitu esikoisnäytelmä I våras (1963). Molempia on esitetty yli kymmenessä suomalaisessa ammattiteatterissa. Ahlforsin tunnetuin näytelmä on kuitenkin yhdessä Johan Bargumin kanssa kirjoitettu Finns det tigrar i Kongo? (1986). Aidsia käsittelevä näytelmä on esitetty yli kahdellakymmenellä kielellä. Bargunin lisäksi Ahlfors on työskennellyt myös mm. Claes Anderssonin kanssa.

Omimmillaan Ahlfors on kabareen parissa, ja on kiistatta lajityypin suomalainen mestari. Ahlforsin kynästä ovat syntyneet kabareet mitä moninaisimmista aiheista, mm. Tšekkoslovakian miehityksesta, Kreikan sotilasvallankaappauksesta ja Prahan keväästä. Kabareissaan Ahlfors yhdistää taitavasti yhteiskunnallisia näkökulmia ja puhdasta viihdettä. 60-luvun Lilla Teaternin kasvatille kantaa ottaminen ja maailman asioihin vastuullisesti suhtautuminen on taiteeseen sisäänrakennettua. Kirjoittamisen ohella Ahlfors säveltää ja sanoittaa musiikkia.

Bengt Ahlforsille on myönnettyä monia teatteri- ja kulttuurialan palkintoja, mm. Suomen näytelmäkirjailijaliiton Lea-palkinto vuonna 1988 ja Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinto vuonna 1993. Vuonna 2002 Ahlfors julkaisi siihenastista teatteriuraansa käsittelevän muistelmateoksen Äventyr i teaterbranschen. Minnen och sidorepliken.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

A theatre comedy

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Komedia

1999

Lue lisää

Are there tigers in the Congo

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Around the world in 80 days

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

1997

Lue lisää

Ashes and aquavit

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Komedia

2000

Lue lisää

Divadelni komedie (En teaterkomedi)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Gibt es Tiger in Kongo?

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Hay tigeres en el Congo

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Iluzionisté (Illusionisterna)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2017

Lue lisää

Piirileikki

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Komedia

1979

Lue lisää

Podarok neznakomke (Morgongåvan)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

1990

Lue lisää

Popel a pálenka (Aska och akvavit)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Ringleken

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Stolen happiness

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Komedia

2003

Lue lisää

Színházkomédia (En teaterkomedi)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2017

Lue lisää

The last cigar

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2007

Lue lisää

Vilgot seikkailija

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä

2001

Lue lisää

Y-a-t-il des Tigres au Congo?

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

1989

Lue lisää

Иллюзионисты (Illusionisterna)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

ЛИФТОНЕНАВИСТНИК (Hissvägraren)

Bengt Ahlfors ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.