Logo Näytelmat.fi

Atik Ismail

Helsinki , 5.1.1957 -

Atik Ismail on entinen suomalainen jalkapalloilija, nykyinen kirjailija, kolumnisti ja lähihoitaja. Tataarisukuinen Ismail tunnetaan jalkapallon lisäksi päihteidenvastaisen työn puolestapuhujana. Jalkapalloilijana Ismail oli aikansa kansallista kärkeä. Myös Turkissa, Baelgiassa ja Ruotsissa pelannut Ismail on SM-sarjan kolminkertainen maalikuningas ja hänet valittiin vuoden pelaajaksi vuonna 1978. Lisäksi Ismail pelasi 18-vuotiaiden EM-hopeaa voittaneessa Suomen maajoukkueessa vuonna 1975. Pelaajauransa jälkeen Ismail on toiminut kolumnistina, jalkapallon TV-kommentaattorina, kirjailijana ja junioreiden jalkapallovalmentajana. Jalkapalloilijan aktiiviurallaan päihdeongelmista kärsinyt Ismail on sittemmin tehnyt laajamittaista päihteidenvastaista työtä. Päivätyöltään hän on lähihoitaja. Ismail on kirjoittanut kaikkiaan kuusi kirjaa, joista kolme on omakustanteisia runokokoelmia. Lisäksi Ismail on pitänyt taidenäyttelyitä ja kirjoittanut kaksi näytelmää, pienoismonologin Body and Soul (2006) ja yhdessä Jari Kokkisen kanssa tehdyn kokoillan komedianäytelmän Howdy Bastard (1997). Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Howdy Bastard

Atik Ismail ( Kirjailija )

Komedia

1997

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.