Logo Näytelmat.fi

Laila Hietamies

Viipuri , 7.6.1938 - 16.6.2021

Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) on laajojen historiallisten romaanien erikoiskirjailija, joka lukeutuu menestyneimpien nykykirjailijoidemme joukkoon. Hirvisaaren teoksia on Suomessa myyty jo yli neljä miljoonaa kappaletta. Hirvisaari syntyi Suomen Viipurissa. Hänen isänsä kaatui jatkosodassa kirjailijan ollessa kolmivuotias ja perheen oli muutettava evakkoon kotikaupungin jäädessä venäläisille. Evakkolapsuus on jättänyt jäljen kirjailijaan, joka tuotannossaan käsittelee kotiseudultaan paenneiden suomalaisten kohtaloita sekä yleisemmin sukujen vaiheita muuttuvassa Suomessa. Hirvisaaren esikoisteos on nimeltään Lehmusten kaupunki, joka aloitti ilmestyessään vuonna 1972 Lappeenrannasta ja sen vaiheista kertovan, seitsenosaiseksi kasvaneen romaanisarjan. Lappeenranta-sarjan jälkeen Hirvisaari on kirjoittanut yhteensä seitsemän romaanisarjaa, joiden kunkin osien lukumäärä vaihtelee kolmen ja kuuden välillä. Näistä tunnustettuja ovat etenkin Kannas-sarja (1980–84), joka kuvaa Karjalan kannaksella sijaitsevan Suontaan kylän vaiheita 20- ja 40-lukujen välisenä aikana, sekä Laatokka-sarja (1986 – 91), joka kertoo Venäjän vallankumouksesta Vienan Karjalaa kerronnallisena keskuksenaan käyttäen. Suurten romaanisarjojensa lisäksi Hirvisaari on kirjoittanut suuren joukon runoteoksia, näytelmiä, tv-käsikirjoituksia sekä yksittäisiä romaaneja. Hän onkin erittäin tuottelias kirjailija, jonka luomisvoimaa ei voi kuin ihailla. Hirvisaarelle on myönnetty useita tunnustuksia, kuten Pro Finlandia -mitali vuonna 1993 ja professorin arvonimi vuonna 2002. Hänen on yleisesti katsottu lukeutuvan etevimpiin yksilökeskisen historiallisen romaanin edustajiin maassamme. Lisää Hirvisaaren teoksia: http://www.naytelmat.fi/index.php?view=writer&id=1439 Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Katariina Suuri

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1996

Lue lisää

Keisarin perhe ja pyhä paholainen

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1993

Lue lisää

Kun silloin oli elämä...

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1985

Lue lisää

Lehmusten kaupunki

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1997

Lue lisää

Maan väkevän lapset

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1997

Lue lisää

Mannerheim mies moneksi

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1999

Lue lisää

Muuttolinnut

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1992

Lue lisää

Mäeltä näkyy toinen mäki

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1988

Lue lisää

Olga

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1985

Lue lisää

The Czar's Family and the Devil Saint

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

2000

Lue lisää

Unohduksen lumet

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

1999

Lue lisää

Многоликий Маннергейм (Mannerheim mies moneksi)

Laila Hietamies ( Kirjailija )

Draama

2008

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.