Logo Näytelmat.fi

Aku-Kimmo Ripatti

Porvoo , 12.7.1931 - 18.2.1994

Aku-Kimmo Ripatti oli suomalainen kirjailija. Päätoimiselta ammatiltaan kansakoulunopettajana työskennellyt Ripatti kirjoitti romaaneja, aforismeja, runoja näytelmiä ja kuunnelmia. Hänen kirjailijauransa alkoi vuonna 1962 aforismikokoelmalla Luodemailta. Ripatin ensimmäinen ammattiteatterissa kantaesitetty näytelmä oli vuonna 1973 Kajaanin Kaupunginteatterin esittämä Tervahanhi lennä tänne. Se kertoo tendenssinäytelmän keinoin Kainuun tervanpolttajien ja Oulun tervaporvarien välisestä kitkasta 1800-luvun lopulla.

Ripatin tuotanto kauttaaltaan ammentaa pohjoisen Suomen maisemista ja yhteiskuntakriittisestä mielenlaadusta. Ripatin toinen tunnettu näytelmä, Karhunainen (1985), kertoo poikkeuksellisen ihmisen rajankäynnistä erakkoelämän ja yhteiskuntakelpoisuuden välimaastossa. Samankaltaisen mentaalimaiseman tarjoilee myös Ripatin romaani Syrjämaa (1974) kuvatessaan modernia elämää pienviljelijän näkökulmasta.

Ripatti oli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Opettajan toimensa ohella hän työskenteli Oulun läänintaiteilijana vuosina 1972–1975. Lisäksi hän toimi päivälehti Kalevan pitkäaikaisena kirjallisuuskriitikkona ja kolumnistina.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Karhunainen

Aku-Kimmo Ripatti ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

1985

Lue lisää

Tervahanhi, lennä tänne

Aku-Kimmo Ripatti ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1985

Lue lisää

Tervahanhi, lennä tänne!

Aku-Kimmo Ripatti ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1973

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.