Kyseessä on ihka aito Austen, mutta kokonaan uudella twistillä: tapahtumat nähdään herra ja rouva Bennetin (ja heidän ennakkoluulojensa) näkökulmasta. Näytelmä on ensisijaisesti näiden kahden show (ajatellaan vaikka Donald Sutherlandia and Brenda Blethyniä vuoden 2005 elokuvaversiossa): he elävät mukana Janen ja Lizzyn rakkaushuolissa ja kertovat auliisti mielipiteensä Bingleystä ja Darcysta (ja näiden omaisuudesta). Lizzyn ja Darcyn näyttelijät eivät esitä muita henkilöitä, jotta rakkaustarina säilyisi tuoreena, toisin kuin herra ja rouva Bennet, jotka esittävät Janen ja Bingleyn avustuksella pilaversionsa muista tarinassa esiintyvistä henkilöistä, lukuun ottamatta nuorempia sisaruksia, jotka esiintyvät katsomosta kuuluvina ääninä. Näytelmä on siten täysiverinen komedia, leikillinen ja oikukas, sisältäen jopa puhuvan keittiön.
Näytelmä alkaa Bennetin talon keittiössä, mihin tapahtumat pääosin sijoittuvat. Herra Bennet herää hyvin ansaituilta nokosiltaan, kun rouva Bennet ryntää sisään mukanaan huimia uutisia: herra Bingley on asettunut asumaan kylään, kaikkien naimattomien neitokaisten pelastukseksi. Spekulaatiot lähtevät laukalle ja muita henkilöitä alkaa ilmaantua keittiön kaapeista ja ruokakomerosta. Näemme, kuinka Darcy kohtelee Lizzyä tanssiaisissa epäkunnioittavasti, Jane ihastuu Bingley’in, mutta sairastuu, Lizzy koluaa mutaisia peltoja, mutta torjuu silti Darcyn, samalla kun herra Collins osoittautuu tomppeliksi, Wickham petolliseksi ja Lady Catherine sietämättömäksi. Lopulta Jane ja Bingley saavat toisensa, ja Lizzy hyväksyy Darcyn kosinnan, mutta antamalla ymmärtää, että patriarkaalinen hegemonia on tulossa tiensä päähän. Näytelmän lopussa nähdään välähdys tulevaisuudesta: Lizzy ja Darcy, samoin kuin Jane ja Bingley, alkavat olla vanhoja pareja, mutta Bennetin pariskunta sen kuin jatkaa tanssiaan.