Logo Näytelmat.fi

Ylihuomenna hän tulee

Synopsis

Jussi Putko on pienen vientisahan omistaja Suomessa. Hän jatkaa isänsä Eenokki Putkon aikoinaan perustamaa sahayritystä. Eenokki ja Anni Putkon perheessä ottopoikana kasvanut viisi vuotta vanhempi Jussin velipuoli Arttu on muuttanut Amerikkaan kolmekymmentä vuotta sitten, eikä ole pitänyt mitään yhteyttä kotiinsa tai kotimaahan. Arttu on luisunut Amerikassa rikoksien poluille ja ollut vankilassa useita vuosia. Hän on tullut sitten Ruotsiin ja jatkanut siellä edelleen rötöstelyjä.

Kärsittyään rangaistuksen Långholmenin vankilassa on Arttu käynyt puusepän opettajakoulutuksen ja lukenut vielä vankilapastoriksi. Hän kirjoittaa kotiinsa Jussi-veljelleen ja kertoo kirjeessä lyhyesti menneisyydestään, ei kuitenkaan rikoksista ja vankilavuosista. Edelleen kirjoittaa tulevansa kotiin ylihuomenna.

Jussi lukee kirjeen perheelleen (isä, äiti, vaimo ja tytär) ja kaikki jäävät odottamaan kauan poissa olleen sedän paluuta.

Jussi menee yrityksensä työpaikalle ja lounasaikaan tuo stressaantunut yrittäjä vaipuu uneen. Alkaa Jussin painajaismainen uni, johon antaa aihetta migreenin särkylääkkeet, takkuileva vienti, iltapäivällä alkava työsuojelutarkastus, pankin investointiluotto, velipuolen vierailu, ym. vanhat tapahtumat.

Jussin painajaisessa tutut henkilöt ja perheenjäsenet ovat muuttuneet käytökseltään, luonteeltaan ja vaatetukseltaan täysin erilaisiksi. Kaikki tuntuvat vihaavan ja kampittavan yrittäjää kaikin keinoin.

Jussi käy painajaisessaan läpi yrityksen historiaa, mahdollisia tulevia vastoinkäymisiä, epämiellyttäviä tapahtumia vuosikymmeniä sitten.

Herättyään unesta nuo painajaiset osittain toteutuvat, mutta myönteisellä tavalla.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

82

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

28/04/2019, Paisuan Tuajamateatteri

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 4

Yhteensä: 11

Muita rooleja

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista