Logo Näytelmat.fi

Vuorenkuninkaan vangit

Synopsis

Kotoaan kaapatut kuninkaantyttäret ovat vankeina vuorenkuninkaan salaisessa luolassa, raatavat raskaassa työssä eivätkä usko milloinkaan pelastuvansa. Vain Roosa, jolla on ihmeellinen kyky kuulla kaukaisimmatkin äänet, luottaa tulevaisuuteen. Hän kuulee joutsenten lentävän vuorten yli, ja se merkitsee vapautta.

Hiirenloukusta löytyy hiiri. Se pyytää, että kuninkaantyttäret päästäisivät sen hoitamaan pieniä lapsiaan. Palkkioksi se lupaa antaa joskus apuaan. “Kuinka noin pieni voi meitä auttaa?” tytöt ihmettelevät. “En yksin, mutta sukuni on suuri ja laaja, yhdessä saamme paljon aikaan”, hiiriemo lupaa. Kuninkaantyttäret pelastavat myös jäniksen ja ketun, jotka hiiren tavoin lupaavat tarpeen tullen tuoda laajan sukunsa apuun.

Toisessa näytöksessä vuorenkuningas vartioineen tulee tupaan aterialle. Eläinten mielestä on oikea hetki kuninkaantytärten paeta. Vuorenkuningas vartioineen vaivutetaan uneen, ja eläimet avaavat salakäytävän pakoa varten. Roosa aavistaa, että myös vuorenkuningas on heidän laillaan vanki. Hän käy suutelemassa jäähyvästiksi vuorenkuningasta.

Roosa on arvannut oikein. Vuoren seitsemännessä onkalossa asuva hirvittävä vuorenhaltia on pakottanut vuorenkuninkaan ja vartijat orjikseen raatamaan kaivoksissa tai metsästämään itselleen turkiksia. Roosan lempeys pelastaa hänet lumouksesta, samoin vartioiksi alistetut kylän pojat. Joukko aikoo paeta, mutta nyt saapuu Hirvittävä Vuorenhaltia. Kun eläimet tulevat apuun, se voitetaan ja kukistetaan.

Roosa kuulee kuun nousevan. Se valaisee vankien tien vapauteen.

Vuorenkuninkaan vangit on näytelmä vallan rakenteista. Sen tarkoitus on auttaa lasta ymmärtämään väkivallan ja alistamisen järjestelmää ja rohkaista taisteluun vapuden ja tasa-arvon puolesta. (Maijaliisa Dieckmann)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

55

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 3

Naisia: 5

Yhteensä: 8

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.