Logo Näytelmat.fi

Villapäät

Synopsis

Villapäät on riemastuttava komedia positiivisuuden voimasta ja siitä mihin asti kahdella soinnulla pääsee. Näytelmä kertoo tavallisista teineistä, jotka perustavat bändin, jonka syntyvoima ei ole soittotaito vaan into ja asenne. Bändi lupautuu tekemään musikaalin Punaisen ristin juhliin, ennen kuin he ovat säveltäneet yhtäkään laulua. Villapäät sopii erinomaisesti Sataman juhlanäytelmäksi. Samanlainen ”sukka päähän ja menoksi” -mentaliteetti kuvastaa Satamankin toiminta-ajatusta. Jos ei osata, niin harjoitellaan. Ja kuten näytelmän nuoretkin, rymistelee Teatteri Satamakin vilpittömästi ja rouheasti tärkeiden asioiden puolesta. Ja siihen vaadittava rohkeus syntyy, kun ihmiset kokoontuvat yhteen, sitoutuvat ja välittävät toisistaan. Kaikki se vaatii aluksi sen ensimmäisen askeleen.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

76

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 5

Naisia: 6

Yhteensä: 11

Muita rooleja

SPR:n mummot, sotilaita, oppilaita.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.