Logo Näytelmat.fi

Viisi naista kappelissa

Draama,
Komedia

1979

Synopsis

VIISI NAISTA kokoontuu siunauskappeliin saattamaan itsemurhan tehnyttä myyntimies Kalervo Räsästä hänen viimeiselle matkalleen. Keitä ovat nämä naiset, kuka on kutsunut heidät tähän tilaisuuteen? Kalervo Räsänen on ennen kuolemaansa päättänyt järjestää yhteisen tapaamisen värikkään elämänsä läheisimmille ihmisille. Kutsuttuja on ainoastaan viisi naista: vainajan äiti, miehen entinen vaimo ja nykyinen, rakastajatar sekä unelmien kohde, sairaanhoitaja.

Naisten kohtaaminen kappelissa on itse kullekin yllättävä ja ajatuksia ravisteleva. Äiti on kokenut kasvattaneensa kunnollisen pojan, joka vielä keski-ikäisenäkin saa kaiken hänen huomionsa. Miniöille ei riitä myötätuntoa hänen silmissään, heissä on syy tuhoisaan umpikujaan. – Äiti lopulta kaiken maksaa, hän julistaa ja saa tukea ajatukselleen huomatessaan olevansa hautajaisten ainoa äiti. Lopultakaan kukaan naisista ei läpikotaisin tunne ristiriitaista, niin sanottua menevää miestä, tunnetilojensa aallokossa ajelehtinutta Kalervo Räsästä. Onko hän itsekään ollut perillä syvimmistä tunnoistaan?

ARTO SEPPÄLÄ luo jännittävän kuvan kuolleesta miehestä, nostaa hänet näytelmän pääosaan, keskipisteeksi. Naisten uskomukset ja kuvitelmat, heidän toiveensa ja pettymyksensä paljastavat pala palalta miehen salatun elämän syöverit. Näytelmän aihe kytkeytyy kuolemaan, mutta Viisi naista kappelissa on groteski komedia, tragikomedia, niin kuin kirjailija draamansa määrittelee. Siirtyminen kappelin siunaustilaisuudesta Kalervo Räsäsen lesken kotiin johdattelee tapahtumia jopa farssiin suuntaan.

VIISI NAISTA KAPPELISSA –näytelmän kantaesitys Tampereen Työväen Teatterissa syksyllä 1979 oli harvinainen menestys, se veti yleisöä kuuden vuoden ajan. Kotimaassaan sitä on esittänyt kaikkiaan kymmenkunta ammattiteatteria, se on kuulunut lisäksi noin sadan harrastajanäyttämön ohjelmistoon. Näytelmä on käännetty yhdeksälle kielelle. Prahassa sitä esitettiin kuuluisassa Cinoherni Club –teatterissa viiden vuoden ajan ja se on ainoa suomalainen näytelmä, joka on saanut ensi-iltansa Broadwayllä ammattiteatterissa. Radioteatterit ovat esittäneet Viittä naista kappelissa ainakin Suomessa, Slovakiassa ja Tanskassa.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

55

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

04/09/1979, Tampereen Työväen Teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 5

Yhteensä: 5

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.