Korostan että kirjoitan asioista ja aikakaudesta jonka ilmapiirin tunsin erittäin hyvin. Jos olin tehtaalla työmiehen asemassa, olin kuitenkin ruotsinkielistä yläluokkaa ja sinut vuorineuvosten kanssa. Sellaiselta näköalapaikalta on hyvä kuvata aikakauden politiikkaa ja yhteiskuntaan tehtaalla ja tehtaan ulkopuolella.
Sodan jälkeen tuli Post Traumaattinen Stressi. Tällaista diagnoosia on käytetty vasta nykyaikana. Silloin sodan jälkeen sillä ei ollut noin hienoa nimeä.
Sodassa miehet tunsivat ennen kaikkea pelkoa, tunnetilan jonka toiset hallitsivat paremmin kuin toiset. Pelkoa ei pääse pakoon, ei päivin, ei öin eikä humalassa.
Sodassa vallinnut militaristinen luokkajako murtuu ja siihen vaikutti työväenliike ja omalta osaltaan kirjallisuus.
Kaikkia teemoja näytelmässäni yhdistää ne tunnelmat, jotka sodan jälkeen vaikuttivat yhteiskunnan muutokseen.
Yksi teemoista on tämä kieliasia (luokkakieli ruotsi). Tämä aihe on tiedostettu, mutta siitä ei saa puhua eikä varsinkaan esittää. Kieliasia pyyhkäistään mieluummin maton alle.
Tampereen kuuluisa aseveliakseli oli sodan jälkeen voimissaan ja johti kohtaloita hyvässä ja pahassa.
En halua aliarvioida potentiaalisen ohjaajan yleissivistystä, sillä sitä tarvitaan.
Luotan omaan näkemykseeni ja näytelmääni ja annan ohjaajalle täyden vapauden tulkita ja käsitellä näytelmääni.
Roope Alftan
PS Muistelmissani TOISTA LUOKKAA kerron 50-luvun Tampereesta.