Valamon yksinäinen on Laila Hirvisaaren Laatokka-sarjan kolmas kirja. Hirvisaari kertoo kirjoittaneensa tämän teoksensa Uudessa Valamossa Heinävedellä munkin keljassa ja teoksesta välittyykin lukijalle tarkka kuvaus ortodoksisuudesta. Ortodoksiset liturgiatekstit tukevat hienosti tarinan henkilöiden syvimpiä ajatuksia.
Maan kämmenellä kirjassa kuvatun dramaattisen myrsky-yön tapahtumista Syvänmaan kylässä on kulunut kaksikymmentäkolme vuotta. Reipasta Petjaa ja rakastunutta Mitjaa ei enää ole, on vain kaksi miestä Laatokan luostarisaarella, Vanhassa Valamossa. Kaksi miestä joilla on yhteinen synkkä salaisuus.
Petja on nyt isä Nikolai, kiivas ja kunnianhimoinen mies, joka toimii luostarin taloudenhoitajana. Mitja, viitankantaja Dimitri, Valamon yksinäinen, ei ole antanut vihkiä itseään munkiksi, vaan etsii sovitusta teoilleen erakkona. Mutta kumpikaan heistä ei ole pystynyt unohtamaan menneisyyttään. Sitten hiljaisuus murtuu ja he joutuvat vastakkain menneisyytensä kanssa aikana, jolloin koko Venäjä on luisumassa vallankumouksen kouriin.
Kirjasta tehdyssä näytelmässä menneisyys herää eloon. Näytelmässä kuvataan toisensa kadottaneiden henkilöiden kohtaamista kahdenkymmenen kolmen vuoden jälkeen, vuonna 1913. Tarina etenee Valamon saarelta Pietariin, Puolan ja Venäjän rajalle Krasnostokin luostariin ja Sortavalaankin. Kohtaamiset tuovat muutoksia kaikkien päähenkilöiden elämään. On sovinnon, anteeksiannon ja uuden elämän aika. Mutta ennen sitä on pahan saatava palkkansa.
Venäjän vallankumousta enteilevä yhteiskunnallinen ilmapiiri, karjalaisten pakkovenäläistäminen ja maailmansodan uhka luovat historiallista taustaa päähenkilöiden elämänmuutoksille. Päähenkilöksi nousevan Mitjan, Valamon yksinäisen, on ratkaistava oma suhtautumisensa myös tähän ympäröivään maailmaan ja oma suhteensa luostarielämään. Raskas menneisyyden painolasti putoaa ja uusi elämänilo ja elämännälkä tulevat tilalle.