Logo Näytelmat.fi

Urmas Unimaassa

Lastennäytelmä,
Musiikkinäytelmä

2018

Synopsis

Urmas Unimaassa on noin tunnin mittainen kokoperheen musiikkinäytelmä.

Uninalle Urmas on pieni pelokas nallekarhu, joka on elänyt koko elämänsä leikkikalukaupan näyteikkunassa. Kun ihmisten unia aletaan verottaa, he eivät enää leiki, eivätkä käy leikkikalukaupassa. Unienergia, eli unergia on superenergiaa, jolla voidaan vastata kaupunkilaisten kasvavaan energiantarpeeseen. Ihmisten unet, unelmat ja muistot imetään pois suurten imureiden avulla. Kun suuri ja pelottava verokarhu tulee viemään leikkikalukauppias Ukko-Juliuksen viimeisetkin unet, on Urmaksen muiden lelujen kannustamana lähdettävä selvittämään minne ihmisten unet on viety. Matkalla hän tapaa erilaisia henkilöitä jotka yrittävät auttaa Urmasta mm. Kaupparatsu Untamo Nenosen, joka myy tuotesijoiteltuja mustanpörssin unia, sekä Nukkelipuun, unien vartijan, joka ohjaa Urmaksen oikealle tielle. Lopulta Urmas uninalle päätyy tehtaaseen puhumaan tehtaanjohtaja Ahti Harjulan kanssa ja saa hänet palauttamaan takaisin ihmisten unet. Urmaksen haave on ollut tulla oikeaksi karhuksi, mutta ystävystyttyään Verokarhun kanssa hän ymmärtää, että karhun elämä ei ole häntä varten. Lopulta hän tapaa lapsen joka haluaa hänet ikiomaksi. Näytelmä tarkastelee kriittisesti nyky-yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä. Onko unelmille ja haaveille enää sijaa, jos ne eivät tuota välitöntä tulosta ja mitataanko niiden arvo rahassa?

 

Näytelmän nuotit on saatavilla Sunklosta.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

18

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

20/01/2018, Vantaan Näyttämö

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 4

Yhteensä: 11

Muita rooleja

Lisäksi eläviä koneen osia ja kaupunkilaisia.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.