Logo Näytelmat.fi

Tango sateessa

Synopsis

Kaksi eläkeläistä, Sirkka ja Reino, tapaavat sattumalta bussipysäkillä sairaalan edessä. Kahden yksinäisen rakkaustarina alkaa. Kumpikin on tahoillaan toivonut hetkiä, joita jakaa toisen kanssa: pistäytyminen taidenäyttelyssä, ilta teatterissa, päivä sienestämässä, hiihtoretki eväsreppu selässä.

Reino salaa kuitenkin tiedon, että on dementoituneen vaimonsa omaishoitaja ja tästä seuraa välirikko. Muiltakaan murheilta ja mutkilta ei vältytä, mutta vahvoiksi kasvaneet vanhat puut eivät murru kovemmassakaan myräkässä.

Tango sateessa on ihmisenä olemisen peruskysymysten äärellä viipyvä, lämminhenkinen, lempeän huumorin siivittämä kertomus. Se on lohdullinen näköalapaikka ikääntyvien ihmisten rakkauteen. Sirkan ja Reinon tarina osoittaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä etsiä ja löytää lohtua, lämpöä ja rakkautta.

Jyväskylän kaupunginteatterin uusi, sovitettu versio vuodelta 2022.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

46

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

31/08/2022, Jyväskylän kaupunginteatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 1

Naisia: 1

Yhteensä: 2

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista

 
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.